MITEN EHTIÄ TREENAAMAAN KESKELLÄ KIIREITÄ JA LAPSIPERHEARKEA?

Arki koittaa joka maanantai. Kello herättää 7:15. Ehdin juoda kahvit ja suhauttaa töihin kahdeksaksi. Työpäivä kuluu tapansa mukaan omalla painolla kunnes vilkaisen kelloa ja totean leveä hymy huulillani, että työpäivä alkaa olla ehtoopuolella. Viimeiset minuutit ja sitten vaihtuu työvaatteet verkkareihin. Kurvaan raketilla kotipihaan kellon lyödessä 16:30. On talvi ja aurinko jo laskenut, mutta se ei mieltä lannista sillä joka arkipäiväinen mikroloma on alkanut.

Kotona vaimo on tapansa mukaan laittanut kystä kyllä ja saan istua valmiiseen pöytään. Tunti-pari lasten kanssa touhaamista. Sitten iltapalat ja iltapesut ja kello onkin kahdeksan kun pienimmät lapset on vihdoin saatu nukkumaan. Tässä kohtaa olo on yleensä aika raukea. Sohvalle on ihan kiva istahtaa. On ihan kiva ottaa myös olut. Sipsit. Ne on kivoja samaten. Kas, töllöstä muuten tulee ”Pitääkö olla huolissaan”. Ah, kohta on puoliyö. Kiirus nukkumaan. Siinäpä se on arkipäiväni pähkinänkuoressa. Tai oli. Monen monta vuotta.

Kuulostaako tutulta? Ennen jälkikasvun syntymää yhtälöön kuului työ ja opiskelu, eikä se tuntunut sen helpommalta. Treenaamiselle ei ikinä löytynyt sopivaa saumaa koska päivät ovat täynnä ja iltamyöhään ei jaksa. Ymmärsin toki sen, että jo treenaamisen puute itsessään aiheuttaa väsymystä mutta silti tilanne aiheutti omanlaisensa oravanpyörän. On väsy eikä huvita treenata koska on niin huono kunto koska viitsi edes aloittaa.

• 

• 

Energiatasot oli jatkuvasti nollilla ja työpäivän jälkeen niin kova väsy ettei käynyt pienessä mielessäkään kammeta salille. Vilpittömästi vain kuvittelin, että täytyy olla yli-ihminen että kaiken kiireen keskellä voisi systemaattisesti vielä urheilla palamatta loppuun.

Koska tiesin, välilevy pullistuneena, että ainoa oikea ratkaisu on elämäntapamuutos, aloin laittamaan asioita paperille ja harjoittamaan lyhyttä matematiikkaa. Käytettävänä on vuorokauden 24 tuntia joista nukkumiseen pitää varata vähintään 7,5h ja työpäivä matkoineen kestää 8,5h. Jäljelle jää siis 8 tuntia joista täytyy jakaa perheelle ja itselle. Perheaikaa käytännössä arkisin karkeasti 16:30-20. Eli jäljelle jää 4,5h. Jokaista arkipäivää kohden jää siis ”omaa aikaa” 4,5 tuntia. Se on aika paljon.

Mistään rakettitieteestä tässä siis ei ole kysymys. Käytännössä pelkkää ajan optimointia ja turhan pois jättämistä. Asiaa tarkemmin ajateltuani ja ”ylijääviä tunteja” pyöritellessäni tulin siihen tulokseen, että vuorokauden viimeiset tunnit eivät ole minulle kovinkaan hyödyllisiä. Illalla kymmenen ja kahdentoista välillä en tee ikinä mitään joka kehittäisi minua millää tavalla, paitsi ehkä fyysisesti keskivartalon kohdalta.

Silloin laitoin herätyksen: ”Ma-Pe klo 5:30”. Samalla päätin että nukkumassa pitää olla klo 22.

Nämä kaksi pientä päätöstä, jotka silloin tuntuivat hetkellisesti jopa uhraukselta, ovat muuttaneet elämäni rutiineja valtavasti. Ja pelkästään positiivisesti.

Nousen siis joka arkiaamu kello 5:30 ja painun suoraan salille. Kuulen jo etäisesti miten jokaisen ”fitnesskuplassa” elävän alushousut värjääntyy ruskeaksi pelkästä ajatuksesta. Ei ruokaa ennen treeniä? Tätä aihetta en tässä postauksessa käsittele sen enempää, mutta todettakoon että alkuun epäilin itsekin paaston ja treenaamisen yhdistämistä. Epäily oli turhaa, sillä treeni ei ole koskaan tuntunut niin hyvälle kuin aamulla tyhjään vatsaan. Omien empiiristen testailujen perusteella alle 10km juoksulenkit ja kehonpainotreeni kulkee varsin mallikkaasti aamusella paastotilassa.

Aamun muutama tunti ei välttämättä ole ajallisesti riittävä, saati optimaalinen aika harjoittaa pitkäkestoista kestävyysurheilua mutta omiin tarpeisiin se on juuri sopiva.

Joskus jos yöunet jäävät (yleensä lasten takia) huonoiksi ja kellon herättäessä olo on niin väsynyt että ei jaksaisi tehdä treeniä. Silloin en sitä teekään. Käytän ne aamun tunnit nukkumiseen. Pidän huolen että teen treenin kuitenkin saman päivän aikana. Stressiä hommasta ei saa ottaa ja mukavaa sen pitää olla. Ei väkinäistä. Vaikkakin joskus sen pitää olla vähän sitäkin. Tekosyitä kun löytyy aina olla tekemättä jos vähänkään ei huvita. Ainoa syy itselle jättää treeni tekemättä on flunssa tai muu sairaus.

Vaimolle täytyy myös antaa iso käsi siitä, että aina ollaan saatu soviteltua treenailut puolin ja toisin arkirytmiin, jos aamutreeni ei syystä tai toisesta onnistu.

Summa summaarum

Kaikilla on omat haasteensa ajankäytön kanssa. Pitää löytää se mikä sopii itselle ja pysyä päättäväisenä. Päättäväisyys on kuitenkin pitkässä juoksussa ainoa asia millä on väliä jos haluaa tuloksia. Moni lukee tämän mahdollisesti tahallaan väärin; En tarkoita että elämän pitää olla suorittamista tai itsensä piiskaamista. Päättäväisyys on jotain ihan muuta. Päättäväisyys on osa sitä suomalaista sisua mistä niin paljon puhutaan, ja silti harvalta sitä löytyy. Itselle treenaaminen ei ole ikinä maistunut näin hyvälle eikä se maistu tippaakaan pakkopullalle.