Mikä juttu?
Kukkuluuruu! Seuraa pikainen, ja hieman erilainen kirjoitus. Tai itseasiassa video ja kirjoitus. Tämä on ehkä pelottavinta mitä olen koskaan aiemmin tehnyt. Katso ensin video ja lue sitten artikkeli loppuun. 😀
Oletko tosissasi?
Kyllä, olen tosissani 😀 Idea on pyörinyt mielessä jo pitkään, itseasiassa blogista irtonaisena ajatuksena jo todella pitkään. Vasta nyt blogin myötä löysin mahdollisuuden sen toteuttamiseen.
Tämä ensimmäinen jakso on siis ideatasolla sitä mitä podcastilta ja haastatteluilta haluan, toki hyvin suppeassa muodossa. Haastateltavakin oli hieman hankala ja mielenkiinnoton. Pähkinänkuoressa tahdon siis haastatella henkilöitä urheilun, musiikin tai minkä tahansa luovuuden alalta. Kuulla tarinoita miten he ovat päässeet elämässään siihen pisteeseen missä ovat. Ihanteellista tottakai jos haastateltava on ansioitunut useammalla osa-alueella.
Tavoitteenani on avata haastateltavien kautta uusia näkökulmia ja antaa sinulle katsojana kipinää toteuttaa rohkeasti omia visioita sekä uskallusta kurkottaa kohti omia unelmiasi. Unohtamatta kuitenkaan pilkettä silmäkulmassa ja pientä annosta rehellistä paskanjauhantaa.
Kuulostaako kunnianhimoiselta? Sitä se taitaa ollakin ja saa nähdä kuinka äijän käy. Aika näyttää mihin suuntaan homma muokkaantuu 😀
Mitään aikataulumääreitä ja paineita en asialle aseta vaan toivon että saisin ensimmäisen vuoden mittaan muutaman haastattelun suoritettua, ja jos hommat tuntuu toimivan ja idea kantaa niin tottakai sitten mennään täysillä eteenpäin. Vaikeintahan tässä toki on haastateltavien saaminen 😀 Olen kuitenkin optimistinen asian suhteen, että paikallisia kuuluisuuksia eetteriin saadaan 😀
Summasummaarum
Se että pääsee pisteestä A pisteeseen B, täytyy tehdä asioita. Tässä yhteydessä se tarkoittaa sitä, että täytyy tuottaa materiaalia siitäkin huolimatta, että en välttämättä ole kameran edessä se luontevin henkilö eikä ulosantini ole Joonas Hytöseen verrattavaa. Mutta, minä olen minä ja Rapakunto podcast on sen näköinen. Jos pidät ideaa jatkojalostuksen arvoisena, heitä peukku somekanaviini, kommentoi ja anna palautetta. Kenet sinä haluaisit Rapakunnon ristikuulusteluun? 😀