Vuosi vierähti, mitä jäi käteen?

Aika rientää, sanotaan. Mennyt vuosi on todellakin hujahtanut hetkessä ja paljon on ehtinyt tapahtumaan. Olen kehittynyt ihmisenä valtavasti. Tottakai fyysisesti, mutta myös korvien välissä on tapatunut iso muutos. Näitä asioita käsittelinkin blogissani puolen vuoden rajapyykin kohdalla. Mielessäni oli tuolloin pelko siitä, että tuleeko tälle hyvälle draiville ja motivaatiolle jossain kohtaa täysi stoppi ja paluu entiseen. Pelko motivaation tyssäämisestä oli ajatuksissa senkin takia, että aloin kirjoittamaan tätä blogia. Olisi noloa lopettaa heti alkuunsa. Siksi en alkuun viitsinyt blogia mainostaakaan. Pelko oli onneksi turhaa.

Nyt uskallan ja voinen sanoa että olen uusi versio itsestäni. Vesa 2.0.

Pieniä motivaation notkahduksia on toki ollut, mutta ei mitään mistä ei olisi päässyt yli. Harjoittelusta on ehdottomasti tullut osa elämääni ja olen onnellinen siitä, että olen saanut myös muut perheenjäsenet innostumaan urheilusta. Vaimoveitikkaa myöten. Suunnitelmallinen harjoittelu ja arkielämän aikataulutus on tehnyt todella hyvää keholle ja mielelle enkä voisi enää kuvitella elämää ilman kehonpainoharjoittelua. Nyt uskallan ja voinen sanoa että olen uusi versio itsestäni. Vesa 2.0. Tämä on ehdottomasti suurin ja iloisin juttu joka on tapahtunut tällä vuoden kestäneellä matkalla.

Missä mennään tässä kohtaa

Ensimmäiset puolivuotta oli valtavaa fyysisen kehityksen sinfoniaa. Ainakin näin ikämiesluokan treenaajalle. Ei tulokset toki kummoisina ole jos vertailukohteeksi otetaan 10-15-vuotta nuorempi nöösi jolla testosteroni valuu kainalosta. Pidän tuloksia kuitenkin todella hyvänä omalla mittakaavallani. Mielestäni se onkin se tervein tapa mitata omaa kehitystään. Muihin vertaaminen ei tällä ikää ole kovin kauas kantoista 🙂

Tämä seuraava puolivuotta on jatkunut kehityksen suhteen nousujohteisesti, joskin tahti on alun jälkeen hiipunut. Olen kuitenkin saavuttanut jo yhden tälle vuodelle asettamani tavoitteen – 10sek takavaa’an. Vertailuna laitettakoon sama taulukko kuin lähtötasossa ja 6kk jälkeen. Taulukko ei kyllä ehkä kerro nyt suoranaisesti tämän hetken kuntoa, koska olen treenannut paljon asioita joita lähtötilanteessa ei vielä edes pystynyt harjoitella. Suluissa olevat numerot ovat lisäpainojen kanssa tehtyjä tuloksia.

LiikeLähtötaso6kk1v
Leuat (myötäote)1316 (8 * 22,5kg)16 (8 * 25kg)
Yhden jalan kyykky51214
Rengas Dip610 (6 * 10kg)14
Punnerrukset223538
Soutu8*8**10**
Kulmanoja keräasennossa10sek15sek
Palomiespunnerrus67
Rapakuntotaulukko
*Soutu jalat korokkeella niin että keho vaakatasossa
**Soutu keräasennossa

Perusliikkeiden tulokset eivät siis ole huomattavasti nousseet puolessa vuodessa, mutta kehitystä kuitenkin tapahtuu. Oikeastaan sille on järkevä selitys siinä, että maksimitoistomääriä en ole edes yrittänyt nostaa. Olen myös vaihtanut treeniohjelmaani hieman toisenlaiseen ja toistaiseksi perusliikkeet jäävät hieman vähemmälle. Mainittakoon vielä, että tuo palomiespunnerruksen hurja toistomäärä puolenvuoden kohdalla oli jotenkin käsittämätön. Periaatteessa lähestulkoon heti kun opin koko muscleupin, sain nuo kuusi toistoa eikä siinä ole tullut kehitystä juurikaan sen jälkeen vaikka niitä olen tasaisesti treenannutkin 🙂

Liikkuvuus alkaa parantumaan tasaisen varmasti. Valittelin puolenvuoden kohdalla nivusvaivaani, josta kirjoitinkin viimeviikolla erillisen artikkelin. Siihen sain neuvoja kymmenittäin erilaisista lähtökulmista. Testailen juttuja ja toivon että apu vaivaan löytyy. Sen kanssa mennään ehdottomasti parempaan suuntaan jatkuvasti.

Peiliin katsottaessa muutosta ei hirveästi ole tullut. En varsinaisesti nauti lisäillä tämän sortin kuvia, mutta koska mielestäni ulkonäköaspekti kertoo edistymisestä jotain niin here we go. Olen pyrkinyt olemaan viimeiset kuukaudet plussakaloreilla, mutta se on ollut hyvin hankalaa koska korona. Peilissä on siis edelleen suurinpiirtein sama kuivan kesän orava kuin puoli vuotta sitten 🙂 Ero vuoden takaiseen on kuitenkin valtava. Toiveissa silti olisi että treenin lomassa tarttuisi lihasmassaa jonkin verran lisää, vaikka treenityylini nyt ei varsinaisesti lihasmassan kasvuun tähtääkään.

Summa summaarum

Kehitys on tasaista joten tällä hetkellä ei varsinaisesti ole tarvetta muuttaa harjoittelussa mitään. Tärkeintä on pysyä johdonmukaisena ja tehdä treenit suunnitelmien mukaan. Nälkä kasvaa syödessä ja tavoitteeet sen kun kasvavat matkan edetessä. Olen huomannut ettei ikä ole vielä esteenä isompienkaan tavoitteiden asettamiselle. ”No brain, No gain” luki jonkun salin seinällä. En voisi olla enempää samaa mieltä. Kehitys on jatkuvaa kun harjoittelee järkevästi.

Aktiivinen liikunta muuttaa elämässä paljon asioita. Niin fyysisellä kuin psyykkisellä tasolla. Haluankin antaa yhden ilmaisen vinkin – jos sinä pohdit treenaamisen aloittamista, tee se tänään. Tee se niin, että pystyt hanskaamaan treenin ja muun elämän. Älä aloita liian isosti vaan tee pieniä siirtoja – sellaisia joita pystyt hallitsemaan. Näin motivaatio pysyy ja innostus ei lopu helposti heti ensikättelyssä.

Olen mittaamattoman onnellinen että minun ei tarvi tänä vuonna toistaa kysymystä joka on usein käynyt menneinä vuosina mielessäni: ”Missähän kunnossa olisin jos olisin treenannut aktiivisesti jo vuoden?”.

Iloinen tähänastisista saavutuksista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.