Yllättävä vaiva

Tämän viikon kirjoituksen ei pitänyt alkuperäisen suunnitelman mukaan liittyä pääotsikon aiheeseen, mutta minkäs teet. Kun loukkaantuu, eikä voi treenata täytyy asian kanssa opetella elämään. Todellakin opetella.

Maanantaina treenit alkoi ihan normaaliin tapaan ja elämä hymyili. Treenailen ahkerasti kohti tangolla tehtävää tiukkaa palomiespunnerrusta ja se onkin yleensä alkulämmittelyjen jälkeen sarjassa ensimmäinen, koska liike vaatii räjähtävyyttä. Liekö lämmittelyni jäänyt vähän vajavaiseksi tai tekniikassani ollut jokin fiba, mutta ensimmäisen parin toiston jälkeen yläselkä tuntui menevän aavistuksen jumiin ja pään kääntäminen sivulle alkoi kinnata ikävästi. Jätin heti muscleup treenit siihen ja siirryin seuraavaan liikkeeseen koska ajattelin että nyt ei kannata kiusata niskoja enempää.

Päivä soljui eteenpäin. Lapojen väli ja niska oli samanlainen ”vähän huono”, ei kuitenkaan mitenkään merkittävän paha. Seuraavana aamuna homma olikin sitten jo toinen. Heräilin tapani mukaan ennen sian pieremää koska ja menossa naapuriin huopakattohommiin. Niskat oli tooodella kipeät. Pää ei kääntynyt suuntaan ei toiseen ja sattui niin maan perkeleesti.

Ajattelin että kyllä se kattohommissa vetryy kun saa liikuntaa hissukseen päivän mittaan. Yritin tehdä pientä aamujumppaakin mutta kivun takia se jäi vähän vajavaiseksi. Burana vatsaan ja katolle hommiin…

Ei helpottanut ensimmäisen päivän aikana. Ei toisen, eikä kolmannenkaan päivän aikana. Olen rullaillut ja pyöritellyt lapojen välissä palloa ja pyytänyt vaimoa hieromaan niskoja. Nyt viisi päivää myöhemmin tilanne on pykälän parempi, mutta ei hyvä vieläkään. Tämä artikkeli ei kuitenkaan koske tätä vaivaa sen kummemmin, vaan sitä miten tällaisiin ohimeneviin loukkaantumisiin kannattaisi suhtautua. Minä en nimittäin oikein vielä tiedä enkä osaa.

Henkinen tasapaino

Kun vaivoja on, ei treenaamista oikein voi ajatellakaan. Se vaikuttaakin sitten henkiseen hyvinvointiin. Mitä kun ei suunniteltuja treenejä pysty tehdäkään? Tähän vielä lisänä edellisen viikon kiireistä johtuvat vajaat treenit. Kaksi viikkoa harjoittelua on pyyhitty pois, galaksit räjähtää ja me kuollaan kaikki!?

Ei se oikeasti ihan niin paha homma ole, mutta joudun myöntämään että omalle henkiselle hyvinvoinnille tämä on joka kerta pienimuotoinen kolaus. Uskon vahvasti siihen, että loukkaantumisten aikana on tärkeää harjoitella jollain tasolla. Tehdä se mitä pystyy. Loukkaantumisia on monenlaisia ja yleensä tälläiset pienet vaivat eivät estä edes jonkintasoista harjoittelua. Nyt ei oikein niinkään. Lenkkipolulle kyllä voin lähteä, mutta kehonpainoharjoittelu on aikalailla mahdotonta millään muotoa. On jopa yllättävää miten paljon niskan vaivat voivat ihmistä invalidisoida.

Sitten alkaakin taistelu pään sisällä. Ajattelen että menetän kallista aikaa ja harjoitteluun tulee takapakkia hyvän putken jälkeen. Mutta onko se kuitenkaan näin?

Voisi kuvitella oman ”vaivahistoriani” perusteella, että olisin jo oppinut olemaan stressaamatta pienistä loukkaantumisista. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksioikoinen. Joka ikinen kerta kun treeniin tulee odottamaton tauko, vaikuttaa se henkisesti jollain tasolla. Voisi ehkä kysyä onko se treenaaminen sitten sen arvoista – henki ja elämä – että asiaa pitää murehtia. Suomalaisen miehen elinajanodote on 81-vuotta, mikä on noin 4200 viikkoa. Jos tuosta miinustaa muutaman viikon pois treenaamattomuuden vuoksi niin ei se varmasti ole ihan katastrofi.

Tämäkin on siis sellainen asia joka pitää osata laittaa mittasuhteisiinsa. En todellakaan ole hermoraunio vaikka paljon asiaa mielessäni pyörittelenkin. Niin addiktoitunut urheiluun en sentään ole. Käytän sen ajan melko tehokkaasti muuhun, kuten perheeseen, lukemiseen tai uuden oppimiseen. Itseasiassa nyt kun ajattelen, kohdallani stressaaminen tai murehtiminen on ehkä vääriä sanoja. Ne tapaavat viedä minulta yöunet. Tämä ei ole sellaista. Oikeampi sana on ehkä ihan vaan rehti vitutus. Vituttaa se ettei pysty treenaamaan. Jos ei vähän vituttaisi, en kai välittäisikään?

Summa summaarum

Loukkaantumisia ja vaivoja tulee ja menee. On tärkeää suhtautua niihin oikealla tavalla eikä tehdä asioista mörköä. Joskus sitä sortuu itsekin synkistelemään asiaa, mutta ihan suotta. Ei sille mitään mahda ja loukkaantuneena väkisin treenaaminen ei ole kovin pitkä tie. Tämän artikkelin kirjoittaminen asetti asioita omassa päässä oikeisiin asentoihin. Tämä onkin ehkä suurin yksittäinen syy tämän blogin kirjoittamiseen – se on hyvin terapeuttista.

Kun sinulle tulee treeneihin taukoa esimerkiksi loukkaantumisen muodossa, miten käsittelet asiaa? Stressaatko vai onko se sinulle yhdentekevää jos viikko harjoittelua jää välistä? Vai oletko kenties kuin minä, jota loppujen lopuksi ”Vituttaa vain vähäsen”? Muistathan, että tässä tapauksessa rehti vitutus on itsestään välittämistä ❤

2 kommenttia

  1. Juu, kuulostaa tutulta. Huvittavaa, tai ei siis todellakaan huvittavaa, siis se päänsisäinen asia. Harjoittelussa tapahtunut loukkaantuminen meinaa siinä vaiheessa jäädä sivuseikaksi 😆. Mulla kesti yli puolivuotta, ennen kun pääsin lääkärille olkapäävamman takia, pitihän sitä hiukka aikaa parannella omin konstein, siis jatkamalla harjoittelua.
    Mun ongelmana on liika rytmitys, eli tietty määrä harjoitusta viikossa, niin sitten ”aurinko paistaa” elämässa, jep.
    Tästä tavasta on vaikee luopua, vaikka ympärillä olevat siitä joskus huomauttelevat ihan positiivisesti.
    Viimeviikolla tuli suunnittelematon reissuunlähtö ja normiharjoitukset jäi viikoksi, senkin mietin niin, että siinä on nyt se muutaman viikon päästä tuleva vapaaviikko harjoittelusta, vaikka olisi tietty pitäny vaan miettiä et kiva lähtee pikareisuu.
    Yritän kasvattaa itselleni tuota ”pikku vitutus” ajattelua näihin harjoitustaukoihin.

    Tykkää

    1. Moi Hannu! Joo se on jännä miten se itse loukkaantuminen jää hetkittäin jopa sivuseikaksi 😁 tämmönen asian pohdiskelu kyllä helposti auttaa ainakin omalla kohdalla pääsemään siitä ainakin välillisesti yli 😀 tsemppiä treeneihin kovasti!!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.