Ajatuksia hieronnasta – Mitä siitä hyötyy, vai hyötyykö mitään?

Tervettä skeptisyyttä Blogia pitempään lukeneet tietänevät, että olen parhaillani kouluttautumassa hierojaksi Kuortaneen Urheiluopistolla. Hieronta ammattina on kutitellut takaraivossani jo vuosia ja vihdoin olen päässyt niinsanotusti sorvin ääreen. Hierontatyö on äärimmäisen mielenkiintoista ja samalla todella haastavaa - jokainen keho kun on erilainen. Olen nauttinut koulutuksesta täysin siemauksin ja voinkin iloiten sanoa olevani oikealla alalla. Opinnot ovat…

Periodisaatio ja progressiivisuus kehonpainoharjoittelussa.

Kehonpainoharjoittelun ohjelmointia Periodisaatiosta, eli harjoitussyklien- ja treeniohjelman suunnittelusta on bodauksen, painon- ja voimanoston näkökulmista paljon kirjallisuutta ja artikkeleita ympäri internettiä. Samat lainalaisuudet pätevät kehonpainoharjoittelussa mutta siinä on silti omat haasteensa. Esimerkiksi volyymin ja intensiteetin vaihtelu puntteja kolistellessa on pääpiirteittäin hyvinkin yksinkertaista kun taas kehonpainoharjoittelussa se voi olla hyvinkin hankalaa varsinkin hieman jo alkuun päässeelle aloittelijalle.…

Leikkauspöydältä mars – Fiilikset leikkauksen jälkeen

Oliko jännitys turhaa Kuten viimeksi kirjoittelin, oli tunnelmat ennen lonkan labrumvaurioleikkausta melko jännittyneet. Nyt kaksi vuorokautta myöhemmin on lonkka operoitu ja korjattu se mitä korjattavissa oli. Mitenkä tuollainen leikkaus tapahtuu ja miten päivä kului? Oliko jännitys läsnä loppuun saakka? Siitä seuraavassa. Leikkausta edeltävä yö oli kohtalaisen huono mutta sain muutaman tunnin kuitenkin nukuttuakin. Aamulla kello…

Leikkauspöydälle mars – Fiilikset ennen leikkausta

Prologi "Tämä on Intercity-juna helsinkiin"- kuuluu miellyttävä mieshenkilön ilmoitus keskusradiosta. Vatsa jännityksestä sekaisin istuskelen ikkunapaikallani ja katselen Seinäjoen rautatieaseman vanhoja rakennuksia kun juna lipuu hitaasti liikkeelle. Ristin sormeni ja toivoin etten tarvitse maankuulua "Junan vessaa", vaikka se kuulopuheiden mukaan hyvin toimiikin. Eikö iso poika pysty Tampereelle asti pidättämään. Vaikka edellisestä junamatkasta onkin vierähtänyt jo tovi…

Perhe-elämän aallonharjat ja pohjamudat – Millaista on olla Isä?

Vauvauutisia Paljon on pyydelty perhe-aiheisia artikkeleita joten täältä pesee. Edellisestä onkin jo aikaa. Koska lähipiirissäni ja vähän sen ulkopuolellakin on tullut useita vauva-uutisia, ajattelin jakaa muutamia ajatuksia täältä perhe-elämän aallonharjalta ja pohjamudasta. Ennenkaikkea siitä miten omasta mielestäni neljän lapsen syntyminen peräjälkeen vaikuttaa. Millaista se isänä oleminen on minun mielestäni? Ehkä saat jopa jotain tipsejä tai…