Kirjoittanut Prologi
”Tämä on Intercity-juna helsinkiin”- kuuluu miellyttävä mieshenkilön ilmoitus keskusradiosta. Vatsa jännityksestä sekaisin istuskelen ikkunapaikallani ja katselen Seinäjoen rautatieaseman vanhoja rakennuksia kun juna lipuu hitaasti liikkeelle. Ristin sormeni ja toivoin etten tarvitse maankuulua ”Junan vessaa”, vaikka se kuulopuheiden mukaan hyvin toimiikin. Eikö iso poika pysty Tampereelle asti pidättämään.
Vaikka edellisestä junamatkasta onkin vierähtänyt jo tovi ei se sentään ole jännityksen syy. Tälläkertaa matkan aihe onkin hyvin erilainen kuin koskaan aiemmin. Matkaan Seinäjoelta Tampereelle ystäväni luokse yökylään koska huomenna aamuvarhaisella koittaa hetki kun lonkan labrum repeämäni korjataan Tampereen Terveystalolla. Ajattelin kirjoitella lyhyesti ennakkomietteitä leikkauksesta ja viikon mittaan toisen kirjoituksen leikkauksen jälkimainingeista.
Miltä nyt tuntuu?
En ole ehtinyt kiireisen arjen vuoksi koko leikkausasiaa paljoa miettimään. Ajatus siitä on ollut lähinnä vain ”korvan takana” ja hyvänä fiiliksenä siitä että asian saa vihdoin korjaantumaan.
Nyt kun leikkausaika on alkanut lähestymään, on myös jännitys sen suhteen kasvanut melkoisen paljon. Olen aika vahvasti jännittävää ihmistyyppiä ja jännitän erityisesti vatsallani. Treenisyklini oli tarkoitus päättyä tämän viikon perjantaihin, mutta jännitys, siitä johtuvat huonot yöunet ja vastaavasti sen aiheuttama huono palautuminen pakottivat lopettamaan syklin jo maanantaina. Nyt olenkin pyrkinyt vain pääsemään zen tilaan ajatusteni kanssa. Ei kyse toki mistään ylitsepääsemättömästä jännityksestä ole, mutta ei käy kieltäminen etteikö se vaikuttaisi jonkin verran niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla.
Miksi ihmeessä leikkaus sitten jännittää?
Siihen liittyy pieni tarina jonka kerron pähkinänkuoressa. Kun lonkka kuvattiin ja löydökset varmistuivat labrumvaurioksi/ahtaaksi lonkaksi, sanoi Terveystalon ortopedi ettei heillä ole osaamista kyseiseen leikkaukseen. Varmistin vielä että tarkoittiko hän koko Terveystaloa vai ainoastaan Seinäjoen yksikköä? Vastauksen mukaan näitä ei leikata kuulemma ole koko Terveystalolla ja suosittelikin että leikkaus hoidettaisiin muualla. Konsultoin vielä olkapäävaivan vuoksi toistakin ortopedia jolta kysyin ohimennen mielipidettä lonkkaleikkauksesta. Myös hän oli samaa mieltä, ettei osaamista siihen Terveystalolla ole. Kun sitten selvittelin vakuutusyhtiöltä onnistuuko leikkaus suorittaa toisaalla, sanottiin sieltä että kyllä, mutta maksusitoomuksen pitäisi tulla Terveystalolta jossa maininta tilanteesta. Noh, seuraavaksi lähestyin Terveystaloa viestillä jossa pyysin että maksusitoomus tehtäisiin. Tässä vaiheessa osaamista sitten löytyikin. Tampereen Terveystalolta.
Tämä episodi hieman kylmäsi tavallaan. En usko että minua on sinne koekappaleeksi rekrytoitu, mutta pienen jännityksen se väkisinkin kylvi. Onko osaaminen varmasti sillä tasolla että voin luottavaisin mielin antaa lonkkani leikeltäväksi? Koska leikkaus on melko vaativa, tarvii se erikoisosaamista ja riskit ovat sitä kautta suuret. Mitä jos leikkaus menee perseelleen ja tulos on huonompi kuin aiemmin. Nämä ovat ne päällimäiset mietteet minkä vuoksi leikkaus jännittää. Tottakai leikkaus on joka tapauksessa jännittävä koska niissä on aina riskinsä. Silti tämä tuo siihen oman lisänsä.
En toki moiti Terveystalon toimintaa – päinvastoin se on ollut kaikilta osin todella hyvää ja informatiivista. Moitteeni koskee lähinnä sitä miten voi olla ettei tällaista osaamista tiedetä talossa olevan kuin vasta siinä vaiheessa kun kymmenentuhannen euron leikkaus onkin menossa kilpailevalle lafkalle. Mielestäni ei ole väärin olettaa että ortopedit olisivat perillä siitä mitä kollegat saman firman sisällä osaavat? Varmasti ymmärtänet syyni epäilykseen. 🙂
Summa summaarum
En ole ollut aiemmin tällaisessa vaativahkossa leikkauksessa ja siksi vatsassa kuplii. Vaikka ymmärrän että asian liiallinen pohtiminen on täysin turhaa, on ihmismieli erikoinen kapistus. Jännitys on metka juttu ja kuulunee asiaan. Uusien tilanteiden jännääminen on itseasiassa kuulunut omaan maailmaan vahvasti aina. Olen onneksi oppinut sen kanssa elämään niin ettei se käy ylivoimaiseksi muutakuin vatsalleni (nimim. Mr Ribali).
Jännän äärellä siis ollaan. Toivon persröörini pohjasta saakka (pun intended) että leikkaus menee hyvin ja ensiviikolla kun kirjoitan aiheesta uuden artikkelin, olisi minulla pelkkää hyvää sanottavaa.
Onko sinusta outoa jännittää tällaista? Miten itse käsittelet jännittäviä asioita?
edit: tästä pääset lukemaan fiilikset leikkauksen jälkeen
RAPAKUNTO - OUTTA SHAPE 
Hei, hyvä kirjoitus 😁.Tässä tuli käsiteltyä montaa juttua samalla kertaa. Hyvä sanoa ääneen, että jännitys, siitä seuraava huono nukkuminen ja siitä seuraava huono palautuminen ja taas siitä seuraava huono treeni. Tän tääs muistaa kun joku sen muistuttaa.Ja sitten tuo jännitys ja mihin ruumiinosaan se ns. keskittyy.
Vatsaan jännittäjät, lukeudun juuri tähän ryhmään. Eihän se mitään jos jännitys menee vatsaan, mutta se asia mitä se jännitys saa sielä vatsassa aikaan. 🤣 Tuo leikkausjännitys ja kuvaamasi alkuepisodit on jo ihan varma ”vatsasekaisin” ilmiö. Mulla ”pientä” lentopelkoo ja se nousuvaihe tuntuu minusta iäisyydeltä ja tuijotan herkeämättä turvavyöt voi avata kylttiä ja sitten toivon ettei kukaan ole ehtinyt varata koneen vessaa 🤣.
Joskus tuntuu siltä, että lekurit on ihan koneita. Heille jokapäiväiset asiat ja termit kuulostavat asiakkaan korvassa liki maailmanlopulta ja tuntuu joskus todella siltä, että tuotakaan asiaa en olisi halunnut kuulla tai ainakaan ihan noilla sanoilla.
Kaikki menee leikkauksessasi varmasti hyvin ja oli hauskaa lukea tämäkin päivityksesi. Kuulemisiin 👍
TykkääTykkää
Kiitos loistavasta palautteesta ja vertaistuesta. Tuo vattalla jännittäminen ei ole se maailman mukavin asia 😅 itse en onneksi sitä junan vessaa tarvinnut tälläkertaa 🤣
Leikkaus on nyt ohi ja ilmeisesti kaikki ihan ok meni. Vielä en ole lääkärin kanssa päässyt juttelemaan 😊
TykkääTykkää