Lihaskuntoharjoittelu – Paras sijoitus tulevaisuuteen?

Tavoitteita?

Kävin taannoin erään hieronta-asiakkaani kanssa keskustelun tavoitteista. Hän tiesi minun harrastavan kehonpainoharjoittelua, mutta ei tiennyt siitä sen kummempaa joten kysyi minkälaisia tavoitteita minulla sen suhteen on. Kerroin, että minulle tärkeää olisi pystyä liikuttamaan omaa kehoani mahdollisimman vapaasti ja monipuolisesti sekä omata mahdollisimman paljon voimaa, lisäämättä lihasmassaa kuitenkaan valtavasti. Asiakkaani oli hieman ihmeissään ja totesi että tämä on hyvin erilainen lähestymistapa kuin nuorilla miehillä yleensä (kyllä, lasken itseni vielä nuoreksi mieheksi).

Ottamatta kantaa siihen onko lähestymistapa erilainen, sai tämä keskustelu minut pohtimaan omia tavoitteitani ja sitä mikä minulle ylipäätään on tärkeää. Istuin alas ja kirjoitin kysymyksiä paperille. Mihin haluan pitkässä juoksussa tähdätä ja mitä arvoa se minulle antaa? Miksi en halua tähdätä suuriin ja näyttäviin lihaksiin vaikka sellaisia pidän kovasti arvossaan. Miksi juuri kehonpainoharjoittelu on mielestäni hyvä juttu? Seuraavassa pohdin hieman näitä asioita ja myös sitä miksi meidän jokaisen tavan tallaajan kannattaisi panostaa lihaskuntoon.

Ajatukset muuttuvat

Kun ikää on alkanut karttumaan, on ajatus harjoittelun tavoitteista muuttanut muotoaan. Nuorempana puntteja kolistellessa ehkä olikin tavoitteena hankkia lihasmassaa ja nostaa penkistä mahdollisimman paljon rautaa. Esteettisyys oli silloin ehkä isommassa roolissa. Nykyään en siinä näe kovinkaan paljon tavoittelemista. Ymmärrän tottakai hyvin jonkun motivoituvan siitä että peilikuva miellyttää eikä siinä mitään väärää ole. Minulle se ei vain ole kovinkaan merkityksellistä. Tottakai se että sivutuotteena saa näkyviä lihaksia on ihan mukava bonus.

Sen sijaan näen tärkeäksi kyvyn liikuttaa omaa kehoa mahdollisimman monipuolisesti. Unelmoin siitä, että liikkuvuuteni ja voimatasoni ovat jossain vaiheessa sellaisia ettei minun tarvitse kärsiä kivuista ja kolotuksista. Olen tällä matkalla vasta alkutekijöissä mutta kuitenkin sen verran nuori, että pystyn harjoittelemaan nousujohteisesti vielä pitkään.

Vaikka pidän harjoittelun optimoinnista, vieroksun ajatusta siitä että urheilu on koko elämän sisältö. Minulle on tärkeää ettei harjoittelusta tehdä liian ammattimaista ja pyritä elämään treenaamisen ehdoilla. Elämässä on hyvä olla muutakin sisältöä – puhun edelleen meistä tavallisista kuolevaisista ja ammattiurheilu on asia erikseen. Erityisesti tottakai allekirjoittaneella on mielessä perhe-elämän ja arjen pyörittäminen. Omassakin somekuplassa katson välillä kadehtien järjettömiä määriä treenaavia alle kolmekymppisiä jotka kertovat miten lihas kasvaa parhaiten, miten tulee syödä ja levätä. Sitten muistan että omat lähtökohtani ovat hieman erilaiset. Vaikka minä en tuollaisiin treenimääriin pysyisikään, voi olla ettei nämä somevaikuttajatkaan välttämättä kestäisi montaa viikkoa samanlaista kokonaiskuormaa mitä minä. Ainakin uskon että jos joku pystyy hanskaamaan treeniä 6-7x viikkoon, olemaan hyvä isä ja aviomies jolla on muitakin harrastuksia kuin urheilu, täytyy olla yli-ihminen. Tai sitten en vaan osaa. Some on paha paikka… 😀

Näen siis tärkeänä kuntoilun saumattoman yhdistämisen muuhun elämään niin että urheilu on luonnollinen osa muuta arkea. Erityisen haastavaa se on ison lapsiperheen kanssa ja tästä syystä on hyvä suunnitella tekemisensä järkevälle tasolle jo etukäteen, ettei kokonaiskuorma tule liian raskaaksi. Itse olen mielestäni tässä aika hyvin suoriutunut.

Lihaskunto vs. kestävyyskunto?

pystytAbsoluuttinen voima tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä että kykenee liikuttamaan mahdollisimman suurta ulkoista kuormaa. Suhteellinen voima tarkoittaa taas sitä että kykenee liikuttamaan tehokkaasti omaa kehoaan (kehonpainoaan). Näinollen yksilöt joilla on lihasmassaa, omaavat herkemmin absoluuttista voimaa ja pienemmät herkemmin suhteellista voimaa (tämä on toki hyvin pelkistetty esimerkki).

Kehonpainoharjoittelussa nimenomaan suhteellisesta voimasta on paljon hyötyä ja tästä syystä suuri lihasmassa ei ole itselleni se tärkein ominaisuus. Tottakai lihasmassasta on hyötyä enkä halua että jalkani ovat ruipelot suhteessa yläkroppaan, vaikka se helpottaisikin monia edistyneempiä kehonpainoliikkeitä. Haluan että lihasmassa jakaantuu tasaisesti mutta painottuu kehonpainoharjoittelussa oleellisiin paikkoihin.

Omistan vanhana paljon mieluumin vahvat lihakset ja välttävän aerobisen kunnon kuin välttävät lihakset ja hyvän aerobisen kunnon.

Tottakai myös aerobinen kunto on tärkeässä asemassa kokonaisuuden kannalta. Itse pidän sitä yllä lähinnä lenkkeilemällä. Vaikka nuoruuteni harrastin suunnistusta, en silti ikinä ole ollut intohimoinen kestävyysurheilija enkä varsinaisesti nauti juoksemisesta tänäkään päivänä. Johtunee osaksi siitä ettei juoksukuntoni ole kummoinen 🙂 Pystyn kuitenkin hölkkäämään kevyehkösti 10 kilometriä ja se riittää minulle toistaiseksi. Cooperin testiä olisi kiva koittaa taas pitkästä aikaa. Armeijassa juoksin 3000m mutta nyt tuskin menisi 2800m.

Ensisijaisesti näen voiman ja liikkuvuuden maksimoimisen sijoituksena vanhoille päiville. Uskon että elämä on huomattavasti helpompaa kun suhteellinen voimataso on tikissä vielä vanhana. Omistan vanhana paljon mieluumin vahvat lihakset ja välttävän aerobisen kunnon kuin välttävät lihakset ja hyvän aerobisen kunnon. Huonoin vaihtoehto on tottakai se ettei omista kumpaakaan. Tämä on asia jota monet ”nelikymppiset” eivät ehkä ymmärrä. Parikymppiset taas ei jaksa vielä välittää siitä mitä vanhuus tuo tullessaan, koska ovat kuolemattomia. Puhun nyt siis sellaisista tavallisista yksilöistä joile urheilu ei ole se elämän tärkein asia eikä oleellinen osa elämää.

Neljän- ja viidenkympin välillä kuntoaan on vielä helppo kasvattaa vanhoja päiviä ajatellen mutta muuttuu haastavammaksi kokoajan. Ikinä ei ole tietenkään myöhäistä, mutta mitä aiemmin lihaskuntoharjoittelun ja lenkkeilyn aloittaa, sitä kivempi on vanhana olla jos saa muuten pysyä terveenä. Ehdoton suositus teille kaikille ruuhkavuosista kärsiville – älä odota ”sitten kun”-vaihetta vaan aloita nyt.

Tavoitteiden asettaminen

Mitä ne omat tavoitteeni sitten noin niinkuin konkreettisesti ovat?

Sepäs onkin oikeastaan aika hankala määrittää. On tiettyjä liikkeitä joita haluan kyetä tekemään, mutta eivät ne toki ole ”onnistumiseni mittari”. Luettelen silti pari tavoiteliikettä.

Ultimaattinen yläkropan liike olisi nojavaaka jota kohti pyrin systemaattisesti. Voi olla ettei näillä geeneillä, lähtökohdilla ja vuosilla siihen enään ole mahdollisuutta mutta tavoittelu tähän ei varmasti tilannetta huononna. Toinen yläkropan liike on etuvaaka. Se tuntuu olevan myös melko kaukana, mutta on kuitenkin ihan saavutettavissa. Vapaa käsilläseisonta on ollut rannevaivojen vuoksi pitkään hyllyllä enkä ole sitä edelleenkään hanskannut hyvin. Se siis on tavoitelistalla ihan ensimmäisten joukossa ja nyt pystyn sitä kohti jälleen harjoittelemaan. Kulmanojasta suoraan käsilläseisontaan on harjoituslistalla myös. Alaraajojen osalta listalta löytyy täydellinen lohikäärmekyykyn hallinta.

Tässä on vain muutama tavoite joita voinee käyttää jonkin sortin mittarina. Jos nämä liikkeet haltsaa, voi sanoa omaavansa jo melkoisen hyvän lihaskunnon.

Summa summarum

Tavoitteet ovat siis enemmänkin pidemmän tähtäimen tavoitteita. Jos luoja suo minulle pitkän iän, haluan viettää myös ne viimeiset vuoteni mahdollisimman laadukkaasti. Näen että yksi tärkeimmistä osatekijöistä tähän on nimenomaan hyvä lihaskunto. Ikinä ei toki voi tietää lopettaako syöpä tai muu vakava sairaus elämän ennenaikaisesti tai viekö alzheimer toimintakyvyn, mutta ne ovatkin asioita joihin en varmuudella pysty vaikuttamaan. Fyysiseen kuntooni voin, ja niin voit sinäkin. Tee sinäkin sijoitus tulevaisuuteen ja aloita kuntoilu. Vaikkapa kehonpainoharjoittelu 🙂

Tavoitteet eivät toki ole pelkästään fyysisellä puolella vaan vielä tärkeämpää on henkinen puoli. Psyykkisen hyvinvoinnin parantuminen on tärkein yksittäinen asia, joita kuntoilu ja säännöllinen treeni voivat tuoda mukanaan. Siinä on tavoitetta koko loppuelämäksi. Kun keho voi hyvin mieli voi hyvin, mutta myös toisinpäin.