Miesflunssaa liikkeellä Ei ole Marja-Liisan pojan treenirintama ollut kovin hohdokas viimeaikoina. Takareisi-/pakaravaiva on edelleen ikävästi läsnä ja kuten pari viikkoa sitten kirjoittelin, vaihdoin treenit tästä syystä perinteisempään punttien kolisteluun ja kestävyystreeniin. Valitettavasti heti alkutestipäivän jälkeen tulikin sitten isolla kädellä kipeäksi. Meillä perheessä kiersi korona ja vaikkei testit sitä näyttäneet, oletan että itsekin sen sairastin. Oireet…
Kategoria: Loukkaantumiset
Takareisi- ja kyynärpäävaivat – Takapakkia harjoitteluun
Loukkaantumisia Niin ikävää kuin se onkin, loukkaantumiset kuuluvat fyysiseen harjoitteluun. Tottakai niiden ehkäisy on ensisijainen tavoite, mutta aina loukkaantumisia ei voi välttää. Ei nytkään. Pitkään pääsinkin niin, ettei mikään paikka hajonnut. Oikeastaan koko alkuvuosi on ollut hyvin yhtenäinen eikä treenitaukoja ole tarvinnut kropan kipuilujen takia pitää. Mitä nyt vähän pieniä selkävaivoja välillä. Se, että treenistä…
Ahdas lonkka ja labrumvaurio – Vuosi leikkauksesta.
Vuosipäivä Yksi googlen kautta haetuimmista artikkeleistani ovat olleet lonkkaleikkausta käsittelevät aiheet. Enkä ihmettele - itse yritin tonkia tietoa aiheesta ennen leikkausta, mutta kokemusperäisiä kirjoituksia aiheen tiimoilta löytyi kovin vähän. Tähystysleikkauksesta on vierähtänyt jo kokonainen vuosi ja lonkka on aika hyvässä tikissä. Ajattelinkin, että nyt on hyvä koota aikaisemmat kirjoitukset yhden artikkelin taakse ja kertoa pikainen…
Joulutarina – itkua ja hampaiden kiristelyä
Joulu on taas Muistan elävästi, miten joulua odotti ja jännitti lapsena. Erityisesti aatto oli sietämättömän jännittävää ja tuntui ikuisuudelta odottaa lahjojen jakoon saakka. Vanhempani joutuivat rauhoittelemaan ja toppuuttelemaan ylikierroksilla käyvää Vesapoikaa moneen otteeseen. Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin tajuan, että aatto on vain pieni kikkare kokonaisuuden laidalla. Sellainen jäävuoren huippu. Kaikki nimittäin alkaa jo ensimmäinen päivä…
Lonkan labrumvaurio – Kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen
Hiljakseen hyvä tulee Lonkassani ollut labrumvaurio korjattiin leikkauksella noin kuusi viikkoa sitten. Oikeastaan labrum oli jo niin rispaantunut ettei sitä varsinaisesti pystynyt korjaamaan. Riekaleinen labrum toisinsanoen siistittiin ja kivun aiheuttanut pincer tyyppinen ahdas lonkka (hip impingement) korjattiin. Kannattaa lukea koko tarina joka alkaa ihmetyksestä, jatkuu oivalluksen kautta jännitykseen ja lopulta kulminoituu leikkaukseen. Tämä kirjoitus olkoon…
Leikkauspöydältä mars – Fiilikset leikkauksen jälkeen
Oliko jännitys turhaa Kuten viimeksi kirjoittelin, oli tunnelmat ennen lonkan labrumvaurioleikkausta melko jännittyneet. Nyt kaksi vuorokautta myöhemmin on lonkka operoitu ja korjattu se mitä korjattavissa oli. Mitenkä tuollainen leikkaus tapahtuu ja miten päivä kului? Oliko jännitys läsnä loppuun saakka? Siitä seuraavassa. Leikkausta edeltävä yö oli kohtalaisen huono mutta sain muutaman tunnin kuitenkin nukuttuakin. Aamulla kello…
Leikkauspöydälle mars – Fiilikset ennen leikkausta
Prologi "Tämä on Intercity-juna helsinkiin"- kuuluu miellyttävä mieshenkilön ilmoitus keskusradiosta. Vatsa jännityksestä sekaisin istuskelen ikkunapaikallani ja katselen Seinäjoen rautatieaseman vanhoja rakennuksia kun juna lipuu hitaasti liikkeelle. Ristin sormeni ja toivoin etten tarvitse maankuulua "Junan vessaa", vaikka se kuulopuheiden mukaan hyvin toimiikin. Eikö iso poika pysty Tampereelle asti pidättämään. Vaikka edellisestä junamatkasta onkin vierähtänyt jo tovi…
Tavoitteita vuodelle 2021 – Uuden oppimista monella tasolla.
Heisulivei 2020 Kuten tiedät, oli viime vuosi hyvin erikoinen koko maailman historiassa. Koronatilanne jatkuu edelleen mutta valoakin näkyy tunnelin päässä. Ehkä tämän vuoden aikana päästään edes hetkeksi normaaliin tilanteeseen rokotusten myötä. Nyt pitäisi kaikkien vain jaksaa vielä pinnistää jonkin aikaa. Eikö se tästä taas iloksi muutu... Vaikka maailma onkin sitä myöten sekaisin, ei se vaikuta…
Hengähdystauko, jännittävä Joulupukki ja leikkausaika
Ansaittu tauko? Koko viime syksy on ollut melkoisen kiireistä aikaa perhe-elämän, treenin, töiden ja opiskelun parissa. Nyt on aika hieman levähtää ja rauhoittua - tästä syystä kirjoittelen vain kuulumisia että saan rauhoittua myös blogirintamalla. 🙂 Näin jo pidempään työelämässä olleena, kolmen viikon loma keskellä talvea tuntuu melkoisen utopistiselta. Tulee vähän jopa syyllinen olo 🙂 Koulu…
Tilannepäivitys – Kiire on valtava mutta niin on motivaatiokin
Ohjelman täytettä Kouluhommia on takana nyt jo 3kk ja aika tuntuu lentävän kuin siivillä. Koulussa on tapahtunut paljon ja siviilielämässä on kiirettä joten aika on tällähetkellä todella kortilla. Useampi pidempi blogikirjoitus on tulonpäällä, mutta vaatii vielä töitä ennen kuin on valmis. Tästä syystä kirjoitan vain pikaisen tilannepäivityksen siitä, mitä tulevaisuudessa blogin tiimoilta on luvassa ja…