Onnistuneen elämäntapamuutoksen edellytykset – Á la Rapakunto

Halu muuttaa asioita Minua haastateltiin lehteen, aiheena elämäntapamuutos. Haastattelu oli mielekäs ja kysymyksiä tuli täyslaidallinen. Keskusteltiin siitä mitkä olivat lähtökohtani, mistä sain katalyytin elämäntapamuutokseen ja missä asian kanssa mennään tällä hetkellä. Kysymyksiin vastaillessani tajusin, että olen kyllä onnistunut muuttamaan elämäntapani aikatavalla päälaelleen ja näin pari vuotta uutta minääni seuranneena voin todeta että muutos on tullut…

Miten aloittaa kehonpainoharjoittelu? – Treeniohjelma jossa on järkeä.

edit: Tämän artikkelin kirjoittamisesta on kulunut jo pitkän aikaa, mutta allekirjoitan ehdottomasti edelleen kaiken mitä tulee itse treeniohjelmaan. Haluan silti korjata artikkelin alkua sen verran, että nykyisin olen myös virallisesti pätevä neuvomaan näissä asioissa. Intohimoni kehonpaino- ja liikkuvuusharjoittelua kohtaan on kasvanut vuosien myötä ammattitaidoksi jota teen suurella sydämellä. Kehotankin kääntymään puoleeni jos henkilökohtainen valmennusasian tiimoilta…

MITEN SÄILYTTÄÄ HYVÄ TREENIMOTIVAATIO?

Kaikki sen tietää. Kaikki sen kanssa painii enemmän tai vähemmän. Sitä yleensä joko on tai sitten sitä ei ole. Ja kun treenaamisesta puhutaan sen puute on monesti ilmeinen. Motivaatio. Se on muutenkin hyvin keskeinen asia niin urheilussa, kuin kaikessa arkisessa puurtamisessa, joten mikäpä sen parempi aihe pohtia blogikirjoituksen muodossa. Itselläni ei toistaiseksi ole ollut motivaation…