Kiireinen kesä

Kesälomat ovat takanapäin ja töihin palattu. Oravanpyörä on lähtenyt rullaaamaan tasaisen varmasti eikä aikaakaan kun taas ollaan samassa luupissa.

Edellistä blogikirjoitusta tehdessäni en ihan uskonut, että blogitauko venyisi näin pitkään. Kesä on ollut kertakaikkisen kiireinen monessa suhteessa ja sen vuoksi totesin, etten aio ottaa itselleni lisää kiirettä kirjoittamisen muodossa. Se oli hyvä päätös, vaikka kirjoittamista onkin ollut aika-ajoin kova ikävä. Nyt palailen hiljakseen arkeen ja totuttelen taas ”tavalliseen” elämään. Siksi kirjoitan muutaman sanan siitä, mitä tulevan pitää.

Fleksaten kohti syksyä.

Paljon on mielessä kirjoitusten aiheita ja pelkästään senkin vuoksi pieni luova tauko teki hyvää. Treenikuulumisia tulee tuutin täydeltä eikä ilman loukkaantumisiakaan ole selvitty. Kesäkuulla nauhoitettu Podcast jakso Juha Puhtimäen kanssa on edelleen julkaisematta ja se saa ensisijassa päivänvalon. Joachim Hildersonin Workshop pidettiin pari viikkoa sitten ja se oli menestys. Erittäin innoissani olen myös yhteistyöstä Suomessa aloittelevan, Ruotsista kotoisin olevan Thunder Fitnessin kanssa jonka paria tuotetta pääsen testaamaan. Päätös alkaa panostamaan online-valmennuksiin tulee näkymään täällä blogissa piakkoin ja siitä kerron lisää oman artikkelin verran. Jos tässä vaiheessa jo kiinnostaa niin laitahan viestiä. Myös paitoja ja lippiksiä on saapunut varastoon joten kohta saat pistää oman garderoobinkin kuosiin. Myös aiemmin mainitsemani oravanpyörä on asia joka ansaitsee oman artikkelinsa lähitulevaisuudessa.

Sormet syyhyää jo nyt antaa näppäimistölle kyytiä ihan olan takaa, mutta aloitellaan nyt ihan hissukseen. Monenmoista on siis tulossa joten ole kuulolla. Kirjoita sähköpostiosoitteesi ohessa olevaan uutiskirjeen tilauslistaan niin pysyt ajan hermoilla.

Otan myös mielelläni vastaan artikkeliaiheita ja kysymyksiä jos sellaisia ilmenee. Yhteyden saa parhaiten instagramissa tai sähköpostitse!

Palataan pikapuoliin perusrytmiin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.