Perhearki josta voi nauttia – vai voiko?

Huono isä ja aviomies

En malta olla pohtimatta tätä aihetta, koska iltalehden jutun (joka kertoo harrastuksestani) kommenttiosiossa asiantuntijat arvoivat suoriutumiseni isänä ja aviomiehenä – ja kuten arvata saattaa, eivät arviot olleet mitenkään mairittelevia. En silti halua paneutua kirjoituksessa niinkään siihen mitä minusta kirjoitettiin vaan haluan sukeltaa näiden kriitikoiden ajatusmaailmaan ja pohtia asioita hieman isommassa kuvassa.

Mainitsemisen arvoista lienee heti tässä alussa se, etteivät kommentit todellakaan päässeet ihoni alle. Ne saivat silti miettimään perhe-elämää isommassa mittakaavassa ja sitä, mikä tekee perheellisen onnelliseksi. Miksi joillekin perhearki tuntuu niin kamalan vaikealta? Enkö minä vain yksinkertaisesti ymmärrä miten vaikeaa ja raskasta se on? Teenkö minä tarpeeksi perheeni eteen ja mikä on se mittari joka kertoo että tämä on riittävästi. Miten ja kuka määrittelee sen ollaanko perheessä tasa-arvoisia? Miksi mies on lähtökohtaisesti joillekin naisille punainen vaate? Olenko minä tietämättäni vaimolleni huono aviomies? Onko perhearjen kunniallinen pyörittäminen jatkuvaa suorittamista?

Muiden muassa näihin kysymyksiin haen vastauksia. Lue eteenpäin niin selviää löydänkö niitä…

T:mi riistäjä

Kommentti joka toimi katalyyttina tähän artikkeliin, tuli nimimerkiltä Tomas_Hykk. Se kuului näin:

”Sääliksi käy rouvaa. Meillä monta lasta ja ei ole kummallakaan iltaisin kännykkä ja tv aikaa. Silloin ripustetaan pyykit, kuivuneet viikataan, hoidetaan tiskit, valmistellaan seur. päivän työasiat, lasten vaatteet, puhutaan harrastuksiin/päiväkotiin/kouluun viennit ja haut vaimon kanssa. Katsotaan ulkovaatteet kuntoon ja viedään autoon pyörät/sukset/rattaat tai mitä ikinä pitää olla lapsilla mukana.

Ennen nukuttamista, iltasatuja, hampaiden/korvien/pyllyjen/kynsien pesua, vaippojen vaihtoa, lelujen/vaatteiden keräilyä on tehty ruoka ja siivottukin se, syötetty osa lapsista. Hoidettu harrastukset, kaverinäkemiset tai niistä sopimiset. Ja tätä ennen on tultu töistä, lastenhausta ja kaupasta. Mennään kaikki aikaisin nukkumaan, että jaksetaan taas aamulla hoitaa herätykset, pukemiset, pesut, pisut, syömiset jne. Tähän kuvioon sopii huonosti toisen egoilut.

Elämäntilanteessa jossa on pieniä lapsia, en ikinä tekisi sitä vaimolleni ja lapsille. Vaimoni ei tarvitse olla yksinhuoltaja.”

Aikamoista. Täytyi ihan lukea uudelleen ja sisäistää koko teksti…

Kommentin kirjoittaja vaikuttaa kirjoittaneen palautteen ihan vilpittömästi eikä se minun silmiini vaikuta trollilta. Pohdin, että edustaako tälläinen ajatusmaailma enemmistöä, vähemmistöä vai onko se kenties keskiarvoinen läpileikkaus suomalaisesta mentaliteetista?

Jos et jaksa lukea iltalehden juttua, niin pieni briiffi lienee paikallaan. Jutussa kerron siis siitä miten olen löytänyt aikaa itselleni ja harrastukselleni (kehonpainoharjoittelu) keskellä lapsiperhearkea. Kerron että illan viimeiset pari tuntia on ollut minulle aiemmin ns. turhaa aikaa kun on selailtu kännykkää ja katsottu televisiota. Hommat muuttuivat oleellisesti kun aloin menemään pari tuntia aiemmin nukkumaan ja vastaavasti heräämään pari tuntia aiemmin (klo 5.00-5:30). Tämä on siis ollut yksi tapa millä olen löytänyt itselleni enemmän aikaa.

Mutta takaisin asiaan. Yhtäkkiseltään ajateltuna kenenkään arki ei ihan oikeasti liene tuon kaltaista päivästä toiseen. Jos arki tosiaan rullaa noin, näkisin että parisuhteen haudankaivuu on jo hyvässä vauhdissa. Ei ole mahtanut kettukaan käydä kolossa ihan hetkeen. Ensimmäisenä tulee mieleen, että ota nyt hyvä mies vähän rennommin, nappaa vaimoa kädestä ja kehota häntä tekemään samoin. Siinä saattaa pian piparin hajukin leijailla taas makuuhuoneessa kun ei tarvi painaa joka ilta pyykkejä ojennukseen.

Kirjoittaja argumentoi vahvasti sen puolesta että rouva tekee meillä kaikki työt ja minä egoilen. Hänellä jopa ”Käy rouvaa sääliksi”. Melko vahva statement, ajatellen että kirjoitus kertoi harrastuksestani 😀 Tämä antoi kuitenkin aihetta ajatteluun…

Tekeekö rouva meillä kaikki työt? No ei hän tee. Ei meillä silti kaikki hommat ihan tasankaan mene. Kotitöistä hän tekee aivan varmasti suuremman osan kuin minä. Minä olen silti kykenevä tekemään ihan kaikkia samoja asioita kuin hän. En nyt yhtäkkiseltään ainakaan keksi asiaa mitä itse en voisi tehdä näin kodin ja perheen pyöritystä ajatellen. Tarkoitan siis lähinnä sellaisia asioita mitä ehkä ennen pidettiin naisten töinä – nyt ne ovat yhteisiä töitä. Ollaan sen verran vanhan koulun pariskunta, että meillä roolitukset on vielä hieman vanhanaikaiset – on asioita joita vaimo hoitaa enkä minä sekaa niihin ja sama pätee toisinpäin. Meillä tämä toimii ja kun nyt ”rouvaa sääliksi on käynyt” niin ajattelin kysyä varmistuksen myös häneltä. Kyllä, se oli myös hänen näkemyksensä asioista.

Talous jossa elämä on pelkkää suorittamista päivästä toiseen on nähdäkseni henkisesti melko uuvuttavaa. Kommentin kirjoittaja osasi kyllä taitavasti saada pienet asiat kuulostamaan perkeleen hankalilta ja monimutkaisilta. En nyt ihan oikeasti usko että kukaan pesee pyykkiä ja viikkaa joka helvetin ilta, mutta jos näin on suosittelen hieman provokatiivisesti hankkimaan mieleisemmän elämän. Ei tuollaisesta voi kukaan järjissään selvitä kovin pitkälle jos töistä tulon jälkeen ei ole tuntiakaan aikaa itselle tai parisuhteelle. Kannattaa siis jättää ne pyykit sillointällöin viikkaamatta ja vaikka viikata vaimokkeen kanssa vähän toisella tavalla makuukamarissa. Tai lähteä kävelylle.

Tip top vai hallittu kaaos?

Viitaten kirjoittajan todella vauhdikkaaseen päivään, jäin pohtimaan myös sitä että miten meillä nuo hänen kirjoittamat asiat hoituvat. Rohkenen kuitenkin väittää, ettei meillä emäntä paina peräsuoli pitkällä joka ehtoo kun minä pullistelen peilin edessä.

Meillä pyykätään sitten kun on kalsarit lopussa ja viikataan kun ehditään. Tiskit laitetaan yleensä koneeseen kun on syöty eikä niistäkään stressiä oteta vaikka vähän vuortakin kasaantuu. Seuraavan päivän työasioita ei tarvitse valmistella, kuhan heittää työvaatteet aamulla niskaan ja painuu töihin. Vaimo tekee eväät itselleen töihin, siinä kestää noin kaksi minuuttia. Harrastuksiin kuskaukset on meilläkin ja aina ovat hoituneet sen suuremmin suunnittelematta. Illalla muksut siivoaa omat lelunsa pois yleisiltä paikoilta eikä siinäkään montaa minuuttia mene. Eikä siihenkään maailmaa kaadu jos pari lelua jää olohuoneen laattialle. Kusella ne käy muuten meidänkin lapset joka ehtoo aina iltapalan jälkeen eikä sitäkään kovin raskaana olla koettu. Iltapalasta nukkumaanmenoon kestää arviolta noin tunti ja siinä lasten syödessä ehtii jutella huomisesta ohjelmasta jos on tarve. Aamulla ne tapaavat taas käydä vessassa ja syödä jotain ennenkuin tehdään seuraava siirto. Mikään näistä asioista ei muuten varmasti jää kiinni allekirjoittaneen kehonpainoharjoittelusta.

Väitän aika vahvasti, että elämä on juuri niin kiireistä kuin siitä itselleen tekee. Se myös on tasan niin hankalaa kuin siitä itse ajattelee. Elämä ei saisi olla suorittamista jossa kaikki hommat pitää olla tip top ja kämppä kuin jostain helvetin sisustuslehdestä. Keskitytään mieluumin niihin oleellisiin asioihin. Kun lapsia on talossa, pyykit saa kasaantua ja pölyä olla tasoilla. On henkisesti aika paljon helpompaa kun ei stressaa turhista. Kunhan ei asuta paskan keskellä ja on perussiistiä niin ei ole aihetta huoleen. Jos teillä on puhtaampaa kuin meillä niin kukaan ei nosta sinua jalustalle ja paina mitalia kaulaan.

Olen tottakai sitä mieltä, että lapset tulee asettaa aina etusijalle. Lapsilla tulee olla rajat ja rakkautta. Ensisijaisen tärkeää on se, että pidetään tietyt rutiinit – syönnit, hampaan pesut, iltapalat ja nukkumaanmenot esimerkiksi. Ne ovat lapsille todella tärkeitä ja luovat hyvän kasvuympäristön pohjan. Mutta. Jos ihan kaikki ja koko elämä ajatellaan vain ja ainoastaan lasten kautta niin siinäkin mennään päin persettä niin että heilahtaa. Ei elämä saa pyöriä pelkästään niiden paskavaippojen ympärillä. Vai pitääkö? TekeeOlenkokö se minusta huonon isän jos ajattelen näin? Pitäydyn jokatapauksessa mielipiteessäni.

Se viikkotason suunnitteleminenkaan ei ihan kamalasti vie aikaa jos sitä vähänkään osaa tehdä. Sieltä sitä aikaa saa kaivettua yllättävästi. Tietystikään kaikkeen aikaa ei voi löytää, se on selvää. Jokaisella tulisi kuitenkin olla jonkinlainen elämää tasapainottava harrastus. Oli se sitten treenaaminen, kirjoittaminen tai vaikka pienoismallien kasaaminen. Väitän että tämä on onnellisen perhe-elämän yksi tärkeimmistä kulmakivistä: Omaa aikaa pitää löytyä niin isälle kuin äidillekin mutta ensiarvoisen tärkeää että sitä on myös molemmille yhdessä. Toistan itseäni: kun vanhemmilla (kyllä, molemmilla) on elämässään muutakin sisältöä kuin työ ja se iänikuinen lapsiperhearki, ei se elämä kokonaisuudessaan niin kamalalta tunnukaan.

Tottakai on ajanjaksoja kun aikaa ei löydy mihinkään ”ylimääräiseen”. Tästä tulee esimerkkinä mieleen talon rakentaminen. Ei olisi tullut mieleen tehdä ”vapaa-ajalla” mitään muuta kuin vasaroida. Pointti on se, että sitä aikaa löytyy tilanteiden mukaan eikä sen tarvi olla kenenkään selkänahasta revittyä.

Suunnitelmallisuuden osalta nostan hattuni todella korkealle vaimoni suuntaan. Nämä metatyöhommat mistä nykyään paljon puhutaan, ovat kyllä vaimolla äärimmäisen hyvin hanskassa. Minun ei tarvi, enkä oikeastaan edes saa sekaantua arjen aikataulutukseen (koska se vain sekaisi enemmän). Otan vain komennot vastaan ja sekös sopii minulle mainiosti. Tämä tyyli on meidän perheelle mitä mainioin eikä vaimo sitä koe kuormittavana. Kyllä, varmistin myös tämän häneltä itseltään. Toisessa perheessä voi olla asiat eritavalla ja se sopii heille. Kukin osaa suunnitella päivänsä omalla tavallaan ja on itsestä kiinni suunnitteleeko sen niin että ehtii tehdä muutakin kuin ”pakolliset” asiat.

En tiedä olisiko kommentit jääneet kirjoittamatta ellei jutun otsikko olisi ollut niin raflaava ja otsikkokuva provosoiva. Miksi kommentin kirjoittajalla ei käy minua sääliksi? Meinaan kun emäntäkin katselee kännykkää, televisiota tai lukee kirjaa oikeastaan jokaisena iltana ellei ole iltavuorossa. Tarkemmin ajateltuna, minähän tässä olen uhri jumalauta!

Summa summarum

Kaikilla on varmasti oma tapa miten arki rullaa. Siitä voi tehdä itselleen hankalaa tai vähän helpompaa – ihan vaan suhtautumalla asioihin eri tavalla. Jos oikein ahdistaa, koeta ajatella vähän positiivisemmin. Voit yllättyä.

Jos elämäsi pyörii 100% lapsiperheen pyörittämisessä eikä aikaa jää millekään muulle, suosittelen miettimään onko se optimaalinen tilanne. Viikossa on 168 tuntia. Hyvien yöunien jälkeen tunteja jää 112. Uskon että noista tunneista liikenee aikaa myös sinulle itsellesi.

Ota kumppaniasi kädestä ja kerro että olisipa kiva käydä kolmena päivänä viikossa tunnin kävelylenkillä. Anna kumppanillesi sama mahdollisuus. Olen aivan varma että se järjestyy. Se myös tekee hyvää teille molemmille. Järjestä vähän laatuaikaa myös, se se vasta kannattaakin.

Mieti myös hetki ennen toisen tuomitsemista että voikohan kitiikkisi kohde painia ihan samojen asioiden kanssa kuin sinä itse. Jos joku on onnistunut siinä missä sinä et, ei se tarkoita että tämä joku on automaattisesti huono ihminen.

Mitäs ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa? Oletko kanssani samaa mieltä vai kallistutko enemmän sille kannalle, että hyvä isä ja aviomies ei voi pitää itsestää hyvää huolta muutakuin vaimon kustannuksella? Onko sinulla tarpeeksi aikaa itsellesi? Onko teidän perheessä mies se joka löytää ainoastaan aikaa itselleen?