Mentaalinen pakkoloma

Miesflunssaa liikkeellä

Ei ole Marja-Liisan pojan treenirintama ollut kovin hohdokas viimeaikoina. Takareisi-/pakaravaiva on edelleen ikävästi läsnä ja kuten pari viikkoa sitten kirjoittelin, vaihdoin treenit tästä syystä perinteisempään punttien kolisteluun ja kestävyystreeniin. Valitettavasti heti alkutestipäivän jälkeen tulikin sitten isolla kädellä kipeäksi. Meillä perheessä kiersi korona ja vaikkei testit sitä näyttäneet, oletan että itsekin sen sairastin. Oireet oli hyvin samanlaiset kuin keväällä kun se meillä edellisen kerran oli. Silloin sairastettiin lapissa hiihtoloma ja nyt kotona syysloma. Puolitoista viikkoa meni täysin lepäillessä koska räkää tuli litra tolkulla ja pelkkä pieraisu sai kardiovaskulaarisen järjestelmäni äärirajoille. Suunniteltu cooperin testi siirtyi luonnollisesti tulevaisuuteen.

Koko kesä menty aika haipakkaa ja tekemistä on ollut yhdelle miehelle ajoittain vähän liikaakin. Siinä mielessä viikon pakkolepo oli tavallaan ihan tervetullut. Pari ensimmäistä päivää menikin ihan vaan nauttiessa siitä, että mitään ei tarvinut tehdä. Olla vaan ja köllöttä. Ja niistää perkeleesti. Olen kuitenkin sen verran työorientoitunut, että paikallaan oleminen muuttuu tuon kahden päivän jälkeen hiljakseen pieneksi ahdistukseksi ja sen jälkeen kestämättömäksi. Huomasin myös, että kun on tarpeeksi monta päivää tekemättä mitään, tahtoo vähän jäädä levy soimaan. Ei enää oikein saa mistään kiinni eikä mitään aloitettua. En edes blogin kirjoitusta, vaikka siihen olisi ollut aikaa yllin kyllin. Erikoinen oravanpyörä – tuskastuttaa olla tekemättä mitään ja tuskastuttaa aloittaa tekemään mitään.

Kipeänä ollessa olikin taas aika painia pään sisäisten demoneiden kanssa. Miten se aina kiristääkin niin valtavasti kun tulee odottamaton tauko treeniin. Nyt takareisivamman vuoksi tämä kaikki tuntui vielä kaksin verroin epäreilummalta. Hetkittäin halusin juosta alasti pihalle pakkaseen huutamaan kohti taivasta: ”Miksi Jumalani? Miksi?”. Totesin kuitenkin, että se tuskin auttaa joten pysyttelin visusti sisällä. Vaatteet päällä.

Nyt on ukko taas iskussa ja ensimmäinen kovahko treeni takana. En oikeastaan edes muistanut minkälaista on olla ihan rehellisten DOMsien armoilla. Jos pieraisu sai viimeviikolla hengästymään, saa se nyt koko perseen ja alaraajat huutamaan kuin ripuloiva James Brown. Se on silti jokseenkin kiva tunne pitkästä aikaa – tuntee elävänsä ja on hienoa että saa olla terve. Niin ja sen Cooperin testinkin tein – eipä jäänyt siitä paljon kerrottavaa, mutta se mitä jäi, tulee seuraavan artikkelin muodossa.

Summa summarum

Talvi tekee tuloaan ja nämä perkeleelliset taudit aloittavat jokasyksyisen kiertonsa. Pistän kädet, jalat ja varmaan paveksetkin ristiin hartaasti toivoen, että tämän syksyn sairastelut oli tässä. Peruspositiivisena Suomalaisena silti odotan, että perinteinen Joulun taika (lue: helvetillinen oksennustauti) löytää meille vielä kylään pikapuoliin. Edellisestä alkaakin olla vuosi täynnä.

Onko sinun syksy alkanut terveenä vai koronalimbossa?