Cooperin testi – Paluu blogin ytimeen

Uusi ulottuvuus

Jos et ole lukenut vielä blogin ensimmäistä artikkelia, suosittelen lukaisemaan sen tässä vaiheessa. Nyt nimittäin homma on sellainen, että tunnen olevani jollain tasolla samassa tilanteessa kuin tuolloin kolme ja puoli vuotta sitten. Rapakunto on saanut uuden ulottuvuuden. Suosittelen lukemaan myös artikkelin jossa määrittelen hieman sitä, mitä rapakunto tarkoittaa.

Olen koko blogin olemassaolon ajan keskittynyt 90 prosenttisesti kehonpaino- ja liikkuvuusharjoitteluun. Loput kymmenen prosenttia on koostunut matalasykkeisestä aerobisesta harjoittelusta. Vauhtikestävyyttä en ole käytännössä treenannut ollenkaan. Nyt uuden valmennusprojektin myötä halusin ottaa mukaan myös kestävyysharjoittelua (ja kylkiäisenä maksimivoimaharjoittelua joka sekin on ollut hyvin vähäistä).

Valmennusohjelman alkutesteihin kuului meille Suomalaisille hyvinkin tuttu Cooperin testi.

Cooperin testi

Oletan, että suurin osa tietää mistä on kyse, mutta sinulle joka et tiedä, lienee paikallaan pieni info.

Cooperin testin kehittäjä, Amerikkalainen eversti Kenneth H Cooper, tarvitsi testin jolla mitata sotilaiden kuntoa. Cooper huomasi että 12 minuuttinen juoksutesti oli varsin hyvä ja edullinen tapa mitata maksimaalista hapenottokykyä. Tarkoituksena on yksinkertaisuudessaan juosta 12 minuuttia ja päästä mahdollisimman pitkälle. Alla oleva taulukko kertoo hieman siitä mikä on hyvä tai huono tulos.

Cooperin testi on ilmeisesti keskimääräistä yleisempi meillä Suomessa kuin muualla maailmassa. Cooperia on juostu peruskoulusta lähtien ja pintansa se pitää edelleen armeijassa. Hieman huolestuttavaa on se tosiasia, että 70- ja 80-luvuilla varusmiesten keskiarvoinen tulos Cooperin testistä oli 2700m. Vuonna 2021 vastaava tulos on 2376m (lähde). Tuloksissa on siis valtava ero.

Itse olen juossut Cooperin testejä useamman kerran. Olen tasaisesti ollut siellä 2800-3050 kastissa. Paras tulos on yläaste/lukioajalta. Armeijassa tasan 2800m. Viimeksi olen testin juossut vuonna 2008. Aikaa edellisestä kerrasta on siis noin 14-vuotta. Tällöin juoksin 2850m.

Tämän hetken Cooper kunto

Edelliset tulokset muistissa aloin pelon sekaisin tuntein miettimään missähän tällä hetkellä mennään. Nykykunto on tässä mielessä ihan täysi arvoitus. Tiedän, että 3000m on täyttä utopiaa, mutta 2500m pitäisi olla ”helppo nakki” vaikka miten päin. Rohkeasti kiristin kengän nyörit ja lähdin vapaaehtoisesti illan pimeyteen ottamaan selvää missä mennään.

Velipoika, joka on intohimoinen triathlonisti, lähti minulle kirittäjäksi. Paikaksi valikoitui säkkipimeä Seinäjoen keskuskenttä jossa otsalampun valossa näki kuitenkin juosta. Keli oli mitä parhain – happirikas, sopivasti plussan puolella ja vieno tuuli joka pyöritteli vettä lätäköissä. Ainoat miinukset lähtökohtaisesi olivat aiempi pitkä flunssan aiheuttama vuodelepo ja muutama päivä aiemmin tehty punttitreeni jonka DOMSit olivat edelleen läsnä. En kuitenkaan usko näiden vaikuttaneen lopputulokseen merkittävästi.

Viidentoista minuutin hölkän ja parin kovan vedon jälkeen kroppa oli viritetty tulevaan koitokseen. Sykkeet olivat melkoisen korkealla jo hölkätessä ja vetojen jälkeen käytiin 185bpm lukemissa eikä juokseminen edes hölkkävauhdilla tuntunut mitenkään nautinnolliselta. Uskon, että testin aiheuttama jännitys vaikutti hieman asiaan. Velipoika varoitteli lähtemästä matkaan liian kovaa: ”Aloita mieluumin niin että tuntuu helpohkolta ja kiristä vauhtia sitten tuntemusten mukaan.”.

Jännitys tuntui vatsan pohjassa kun sekuntikello piippasi lähdön merkiksi. Ensimmäinen puoli kierrosta tuntui helpolta ja mentiin 2800m cooper vauhtia. Mietin, että tämäpä hienoa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen huomasin että ei helvetti, alku oli sittenkin liian kova. Hapotus oli todellista. Kaupungin valoissa kiiltävät vesilätäköt tuntuivat suorastaan nauravan minulle kun mieleeni tulvi veljeni sanat: ”Älä lähde liian kovaa”. Tässä kohtaa pyysin velipoikaa pitämään yllä 2500m vauhtia. Siihen nyt pystyy vaikka alasti pakkasessa. Kierros toisensa jälkeen vauhti hidastui ja olin kyllä todella isoissa vaikeuksissa. Kolmannen kierroksen jälkeen mielessä kävi jopa koko homman keskeyttäminen kun nenä-poskiontelo alueella alkoi jostain syystä tuntumaan kova, epämiellyttävä paine. Ehkä en ollut vielä ihan palautunut sairastelusta? Tunne kuitenkin kesti vain kierroksen verran, jonka jälkeen jäi ainoastaan itse juoksun aiheuttama tuska.

Mitä luulet tulokseni olleen? Voin kertoa, että odotin parempaa, vaikka tiedostin ettei lähtökohtani Cooperin testiin olleet kummoiset. Kun kello siis kahdentoista minuutin kohdalla piipitti ja tajusin tulokseni, siirtyi juoksun aiheuttama fyysinen tuska myös henkiselle puolelle. Kaksituhattaneljäsataa metriä tasan. Enkä ollut alasti, saati pakkasessa. Taulukoita katsoessa se menee ikäiselläni tavan tallaajalla silti kategoriaan ”Hyvä”, joskin ihan sinne alarajoille. Siinä mielessä ei olla missään rapakunnossa, mutta kuten olen rapakunnon määritellyt, on se subjektiivinen käsite. En ole koskaan juossut näin ala-arvoista tulosta.

Voin käsi sydämellä vannoa että jätin mondolle kaikkeni. Keskisyke oli 187bpm ja maksimi 192bpm. Hiljaisemmalla alkuvauhdilla olisin saattanut juosta 50m pidempään, mutta tällaiselle jossittelulle ei nyt ole sijaa. Kunto on nyt tämä ja otan sen selittelemättä.

Summa summarum

Tulos oli minulle todella huono, mutta toisaalta ei harjoitteluni ole tähdännyt millään tasolla tämän tyylisen kunnon kehittämiseen. Positiivista on se, että tästä on suunta ainoastaan ylöspäin. Lyhyessä ajassa ei toki ihmeisiin pysty, mutta tavoitteena on saada 100m lisää tulokseen kun juoksen Cooperin uudestaan kolmen kuukauden kuluttua.

Koska olet itse juossut viimeksi Cooperin testin? Minkälaisella tuloksella?