Mitä olen oppinut – Palomiespunnerrus tangolla (Bar Muscle Up)

Renkaat vs. tanko Kirjoitin helmikuulla artikkelin renkailla tehtävästä palomiespunnerruksesta, jonka olen siis jo taitanut jonkin aikaa. Huolimatta siitä että parhaimmillaan olen saanut kuusi toistoa putkeen renkailla, on tangolla tehtävä palomiespunnerrus jäänyt vain haaveeksi. Liikkeen kanssa olen lyönyt päätä seinään nyt muutaman kuukauden mutta pikkuhiljaa se alkaa luonnistumaan. Liikkeen harjoittelu on edelleen alkutekijöissään, mutta uskallan jo…

MITEN SÄILYTTÄÄ HYVÄ TREENIMOTIVAATIO?

Kaikki sen tietää. Kaikki sen kanssa painii enemmän tai vähemmän. Sitä yleensä joko on tai sitten sitä ei ole. Ja kun treenaamisesta puhutaan sen puute on monesti ilmeinen. Motivaatio. Se on muutenkin hyvin keskeinen asia niin urheilussa, kuin kaikessa arkisessa puurtamisessa, joten mikäpä sen parempi aihe pohtia blogikirjoituksen muodossa. Itselläni ei toistaiseksi ole ollut motivaation…

NOIN PUOLI VUOTTA KEHONPAINOTREENIÄ – ENNEN JA JÄLKEEN

Oli armoitettu keväinen pyhäaamu. Katselin tuvan terassilla itäiseltä taivaanrannalta nousevaa aurinkoa. Täydellisesti keitetyn kahvin tuoksu leijaili ilmassa ja vieno lintujen laulu kantautui korviin läheisestä pihlajasta. Elämä oli mallillaan. Tuvan takana suuri puupino oli odottanut pätkijäänsä jo pitkän tovin ja aamukahvia hörppiessäni totesin että nyt on se hetki. Siis tuumasta toimeen ja moottorisahalla puita pätkimään. Parin…

ULTIMAATTINEN RAPAKUNTO – Ponnistus pohjamudasta

"Ajatus siitä, että vanhetessa kangistun kuin pullistuneen välilevyn omistava rekan alle jäänyt orava, saa ihon kananlihalle." Vuosien saatossa kuntoni on päässyt rapistumaan kiihtyvällä tahdilla, ja ainoa mikä on pitänyt fysiikkaani edes välttävällä tasolla on työnteko. Urheilu eri muodoissaan on ollut aina lähellä sydäntäni, mutta kiireiden sekä erilaisten tekosyiden saattelemana en ole vuosikausiin treenannut kunnolla lukuunottamatta…