Vappua Peltoselta

Glada Vappen! Tänään on otettu lungisti, eikä blogikaan ole jaksanut tästä johtuen päivittyä. On ollut kiva ihan vaan olla ja lepäillä hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Kelikin on ollut mitä parhain! Ensi viikolla palaillaan linjoille uuden artikkelin kera. Nyt painun vappusaunaan ja nautin oluen jos toisenkin! Hyvää Vappua just sulle! Kännykkäräpsy oman tuvan terassilta. Kelit…

Ettei elämä olisi yhtä onnistumista – Verta, hikeä ja kyyneleitä

Ruusuinen kuva Eräs todella rakas ystäväni on useasti pohtinut blogiin liittyen, että "miksi täällä ei näy verta, hikeä ja kyyneleitä?". Sitä työn määrää jonka teen viikkotasolla, että saan kaiken elämässäni meneillään olevan hoidettua kunnialla ja erityisesti sitä turhautumista joka treeniä välillä varjostaa. Blogissa näkyy pääasiassa vain onnistumisia ja se antaa sitä myöten kuvan, että olen…

Isänpäivä ja maailman parhaat lapset

Oodi lapsille Tunnen hetkittäin huonoa omaatuntoa siitä, että kirjoitan lapsiperhearjesta usein hieman alavireiseen sävyyn. Arki neljän pienen lapsen kanssa kun tuppaa olemaan usein henkisesti hieman raskasta. Pilke silmäkulmassa sitä tulee monesti hieman korostettua. Se kaikki kuuluu kuitenkin tähän ajanjaksoon elämässä enkä todellakaan vaihtaisi sitä mihinkään. Positiiviset asiat ovat aina monin verroin palkitsevampia kuin ne negatiiviset.…

Vaimo mukaan Rapakuntoilemaan

Puun takaa Nyt sen ilmeisesti uskaltaa ääneen sanoa koska vaimo sitä itse ehdotti. Vaimo veitikka näet teki päätöksen joka tulee olemaan hänen loppuelämänsä kannalta hyvin merkityksellinen. Hän halusi lähteä mukaan kehonpainoharjoittelun maailmaan. Olen silloin tällöin koettanut saada häntä aiheesta innostumaan, mutta en ole halunnut liiaksi painostaa - se kun ei ymmärrettävästi kanna kovin pitkälle. Sisäinen…

Mitä se onnellisuus on?

Kell' onni on, se onnen kätkeköön. Ylioppilaskirjoituksistani on kulunut jo lähes kaksikymmentä vuotta. Tuohon aikaan piti etukäteen valita vastaako reaalissa uskontoon vai elämänkatsomustietoon. Koska en ole koskaan ole profiloitunut varsinaisena Jumalan karitsana, valitsin vaihtoehdoista jälkimmäisen. Se kannatti, sillä yksi aihealueen kysymyksistä, joka on jäänyt mieleeni, kuului yksinkertaisuudessaan: "Millainen on onnellinen ihminen?". Muistan, että sain vastauksestani…

Uni ja palautuminen sakkaa – Missä vika?

Kiireinen arki Laadukas ja riittävä uni on oleellinen osa terveyttä ja hyvinvointia. Liian lyhyet tai laadultaan kehnot yöunet vaikuttavat negatiivisesti fyysiseen suorituskykyyn, henkiseen tasapainoon ja tottakai yleiseen jaksamiseen. Jokainen pienen lapsen vanhempi - erityisesti äiti - tietää tämän varsin hyvin. Myös tiede on tästä yhtä mieltä. Yksi oleellinen kehnon unen sivuvaikutus on se, ettei keho…

Irtiotto arjesta – Historiallinen tapahtuma

Hermoreseptoreiden resetointi Jollain mittapuulla tarkasteltuna tällä viikolla tapahtui jotain ennenkuulumatonta. Saimme viettää vaimon kanssa kaksi peräkkäistä yötä lapsivapaata - ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Kyllä, luit oikein. Toki olemme molemmat tahoillamme olleet useamman yön pois kotoa peräjälkeen, mutta yhdessä emme ole perhearkea päässeet pakoon kahdeksi yöksi ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Tapahtuma on henkilökohtaisesti todella merkittävä, joten…

Perhearki josta voi nauttia – vai voiko?

Huono isä ja aviomies En malta olla pohtimatta tätä aihetta, koska iltalehden jutun (joka kertoo harrastuksestani) kommenttiosiossa asiantuntijat arvoivat suoriutumiseni isänä ja aviomiehenä - ja kuten arvata saattaa, eivät arviot olleet mitenkään mairittelevia. En silti halua paneutua kirjoituksessa niinkään siihen mitä minusta kirjoitettiin vaan haluan sukeltaa näiden kriitikoiden ajatusmaailmaan ja pohtia asioita hieman isommassa kuvassa.…

Perhe-elämän aallonharjat ja pohjamudat – Millaista on olla Isä?

Vauvauutisia Paljon on pyydelty perhe-aiheisia artikkeleita joten täältä pesee. Edellisestä onkin jo aikaa. Koska lähipiirissäni ja vähän sen ulkopuolellakin on tullut useita vauva-uutisia, ajattelin jakaa muutamia ajatuksia täältä perhe-elämän aallonharjalta ja pohjamudasta. Ennenkaikkea siitä miten omasta mielestäni neljän lapsen syntyminen peräjälkeen vaikuttaa. Millaista se isänä oleminen on minun mielestäni? Ehkä saat jopa jotain tipsejä tai…

Parisuhde, perhe, arki ja ajanhallinta

Mitenkä sä ehdit? Olen saanut useita kysymyksiä tutuilta ja tuntemattomilta koskien sitä, miten ehdin käymään töissä, treenaamaan, kirjoittamaan tätä blogia ja pyörittämään samalla perheellisen arkea. Omakotitalokin vie oman aikansa. Olen kirjoittanut aiheesta jo aiemminkin mutta lähinnä vain aikataulujen muodossa. Näin suurperheellisenä treenin ja arjen yhdistäminen ei toki ole ihan helppoa. Olen tullut siihen tulokseen, että…