Tarina valinnoista ja elämän tarkoituksesta

Kaksi vaihtoehtoa

Hyvä ystäväni kertoi, miten hän oli töistä kotiin tullessaan aikonut vain oleskella koko illan. Ottaa levon kannalta ja nautiskella siitä, ettei tarvi tehdä mitään. Autosta tupaan kävellessä oli silmiin kuitenkin osunut nurmikolla maasta pilkottava pieni kiven laki. Hän kuuli jo mielessään äänen joka kajahtaa ruohonleikkurista terän viistäessä – tuota sillä hetkellä todella vittumaista – kiveä. Samassa silmät vilkuilivat jo pariin muuhunkin kohtaan, sama ääni korvakäytävissä kaikuen. Takautumat olivat kivuliaat.

Ystävälläni oli kaksi vaihtoehtoa. Mennä tupaan takkatulen ääreen ja ottaa lasi kuumaa mehua syysillan ratoksi. Nautiskella elämästä kuten hän oli aikonut. Kivet eivät sieltä mihinkään karkaa ja leikkurikin on jo naftaliinissa tälle kesälle. Toisena vaihtoehtona oli kaivaa rautakanki vajan nurkasta ja alkaa hommiin.

Elämä on valintoja sanotaan. Ystäväni valitsi rautakangen.

• 

• 

• 

Maan pinnalla näkynyt osa kivestä oli pieni, noin kymmenen senttiä kanttiinsa. Kun ystäväni alkoi sitä maasta kaivamaan, oli lopputuloksena monta tuntia kestänyt vääntö kohtalaisen suuren kivenjärkäleen kanssa. Ja kun ensimmäinen oli selätetty, oli tarjolla seuraava.

Olen itse ollut ihan eksakt samanlaisessa tilanteessa muutama vuosi sitten tästä syystä pystyimme jatkamaan toistemme lauseita siitä, miten endorfiini valtaa kehon kun suureksi osoittautunut kivi antaa ensimmäiset merkkinsä kuolevaisuudestaan liikahtamalla kolme millimetriä maan syleilyssä. Puhumattakaan siitä miten olo on kuin Sylvesterillä Cliff Hangerissa, kun rautakangen kärki on kiven alla ihan vain hiuskarvan varassa – lipsahtaako se ennenkuin saan lapion avuksi?

Kysyin ystävältäni, miten paljon häntä alkoi kynsimään tajutessaan projektin mittakaavan? Kysyin myös että aikooko hän sitten tänä iltana ottaa rennosti ja palautella. Vastauksena sain iloisen tokaisun: ”En aio istuskella, kaivan tänään pari kiveä lisää”.

Tämä sinällään merkitysetön keskustelu sai minut miettimään asiaa syvällisemmin. Joskus ei itse edes tajua sitä kaunista symboliikkaa mitä yksinkertaiset asiat tarjoavat. Tässä sitä tuli koko koronavuoden edestä.

• 

• 

• 

Tajusin, miten kaunista voikaan olla se että nauttii omasta tekemisestään. Tämä ystäväni tarina on mielestäni oiva muistutus meille jokaiselle siitä, ettei elämän tarvitse olla täynnä onnistuneita osakekauppoja ja rentouttavaa hierontaa samalla kun luomukasvatetut avomaankurkut viilentävät silmänympäryksiä. Elämästä voi nauttia täysin siemauksin myös hyvin yksinkertaisin keinoin. Eikä pointti ole yksinkertaisuudessakaan, vaan siinä, että löytää nautinnon tekemisestään – oli se sitten kiven kaivamista, loikoilua auringossa tai sitä osakekauppaa. Paljon on kiinni siitä miten asioihin suhtautuu ja minkä kokee itselleen tärkeäksi.

Summa summarum

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvempää on, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi siihen ettei ole tyytyväinen omaan arkeensa. Tarinan opetus piileekin siinä, että jos jokin hiertää, on mielestäni viimeinen vaihtoehto tyytyä vallitsevaan tilanteeseen. Uskon, että aina on vaihtoehto. Aina voi tehdä jotain toisin. Minulla on perhe ja velvollisuudet sekä saatanallinen pankkilaina, silti uskalsin tehdä jotain toisin ja kouluttautua uuteen ammattiin. Sinulla voi olla jokin unelma jota et ole uskaltanut toteuttaa. Voit aina ottaa jonkinlaisen askeleen kohti sitä unelmaa.

Tämä mitättömän ruohosta pilikistävän kivenmurikan symboli on mielestäni valtavan suuri ja vahva. Kivi symboloi sitä, mitä sinä olet aina halunnut toteuttaa, mutta et ole uskaltanut. Tupa ja takkatuli sitä tuttua ja turvallista tietä jota pitkin on helppo kävellä – tehden varmaksi sen ettei mikään asia muutu. Haluan kehottaa sinua kaivamaan oman kivenjärkäleesi ylös, vaikkahan se ottaisi miten pitkään. Kun se on kaivettu, voit olla tyytyväinen siihen ettet tyytynyt vähempään. Ja muista että sitä voi kaivaa vähäsen joka päivä.

Kysymys kuuluu, minkä muotoinen kivi sinun pihamaaltasi pilkottaa vai onko sillä sinulle edes väliä? 🙂