Uuden äärellä

Kirjoittelin aika tasan vuosi sitten siitä, että tahtoisin perehtyä vegaani- ja kasvisruokailuun enemmän. Pääasiassa eettiset syyt olivat alkaneet painamaan vaakakupissani, jonka vuoksi lihan syönnin vähentäminen alkoi houkuttelemaan. Pyysin teiltä lukijoilta apua siinä miten pääsisin alkuun ja mitä kannattaa ottaa huomioon. En tiennyt aiheesta tuon taivaallista ja myönnän eläneeni siihen saakka eräänlaisessa lihakuplassa. Eihän minun valintani vaikuta isossa kuvassa mihinkään, ajattelin. Alku lähti hitaasti käyntiin, mutta tammikuun vegaanihaaste toi kasvissyönnin isommin arkeeni.

Onko minusta tullut kasvissyöjä tai jopa vegaani? Mitkä ovat olleet suurimmat haasteeni ja missä asian kanssa ylipäätään mennään? Kerron muutamia havaintoja subjektiiviselta tasolta ja ehkäpä myös pari näkemystä siitä, mitä olen oppinut lihansyönnin globaaleista vaikutuksista.

Vegevesa(ko)?

Ei sentään, en ole vegaani. Ainakaan vielä. Syömistottumukseni ovat silti muuttuneet päälaelleen – kotioloissa syön 95-prosenttisesti vegaanista ruokaa. Ei-vegaaninen 5% syntyy siitä, etten aina ehdi tai jaksa tehdä eri ruokaa itselleni – perheen muut jäsenet kun eivät ole tähän vielä mukaan lähteneet. Tästä hieman lisää tuonnempana.

Kuten alussa mainitsin, tammikuun Vegaanihaaste oli totaalinen ”game changer”. Sen avulla löysin uusia käyttökelpoisia raaka-aineita ja todella hyviä reseptejä. Lähes kaikelle ennen syömälleni ruoalle on löytynyt vegaaninen korvike, enkä varsinaisesti ole kaivannut esimerkiksi jauhelihan syöntiä. Soijasuikaleet ovatkin syrjäyttäneet tuon entisen pääraaka-aineeni.

Ruokavalioon on tullut ihan valtavasti lisää kasviksia ja sitä kautta kuitua. Maitotuotteiden käyttö on vähentynyt olemattomiin ja vegaanisen juuston korvikkeen löydyttyä en maitotuotteita käytä kotioloissa käytännössä ollenkaan.

Haasteet

Homma meinasi tyssätä heti alkuun syystä, että ilmavaivat. Pierin kuin kyntöruuna syksyisellä pellolla. Tästä toki ”varoiteltiin” monella sivustolla ja samassa yhteydessä sanottiin että se on myös ohimenevää. Itse herkkävatsaisena olin ihan varma että tuo vaihe ei mene ohi koskaan. Se ei ollut mikään viikon tai kahden ohimenevä pikku pieruttelu. Kaasua tuli kuutio kaupalla kuukauden päivät ja vatsa pömpötti samassa suhteessa. Hiljakseen se suolisto alkoi silti kasvaneeseen kuidun määrään tottumaan. Enää en kanna harteillani kaasukuninkaan viittaa. Toki verraten aiempaan ruokavalioon, on suolistokaasujen määrä silti vähintään triplaantunut, mutta sen kanssa pärjää.

Suurin ”ongelma” on työaikainen (ja tätä aiemmin kouluaikainen) lounasruokailu. Pääasiallinen lounasruokalani on Seinäjoen Rytmikorjaamolla sijaitseva Varicko jonka lounas on aivan valtavan hyvä. Siellä on myös päivittäin kasvisvaihtoehto, joka on kuitenkin valitettavan usein proteiinimielessä melko köyhä. Harvemmin se on myöskään vegaaninen. Urheilevana ”nuorukaisena” pidän proteiinin saantia suhteellisen tärkeässä asemassa. Tästä syystä lounaalla päätyy lautaselle usein myös lihaa. Lisäksi maitotuotteiden ohittelu on hankalaa koska niitä tukitaan joka paikkaan. Riippuen missäpäin maakuntaa menen, ruokapaikka vaihtuu usein ja mitä kauemmas kaupungista mennään, tippuu kasvisvaihtoehdot aika vähiin. Maakunnassa yleisin vihannes taitaa olla Nurmon porkkana, eli käristemakkaraa.

Synttäreillä ja muilla juhlilla syön sitä mitä muutkin. En halua olla vaivaksi vaatimalla itselleni eri tarjoiluita. Ehkä määrällisesti tulee juhlilla syötyä silti vähemmän herkkuja.

Mitenkäs perhe?

Vaimo on ollut tälle minun kokeilulleni jopa yllättävän myötämielinen. Hänen ansiotaan on 100% että minä syön kotona 95% vegaanisesti koska hän pääasissa aina tekee päivällisen proteiinit minulle erikseen vaikka missään nimessä ei tarvisi. Hän on itsekin halunnut lisätä vegaanisia ruokia perheen ”ruokapankkiin”. Meidän sihtikurkkuiset rakkauden rusinat vain eivät ole ihan valtavasti aiheesta innostuneet. Tasaisin väliajoin koetetaan kuitenkin tehdä kasvisruokia.

Vaimon silmiin osui hiljattain kirjastossa ”Lapsiperheen vegaanikeittokirja” joka lähti sieltä mukaan. Jokainen lapsi on itse saanut valita reseptin mitä sieltä koitetaan. Yhtä reseptiä (Kermainen linssikastike pottumuusilla) ollaan jo ehditty kokeilemaan ja se oli ihan yllättävän menestyksekäs testi. Kaikki söi sentään muutaman lusikallisen ja joku vähän enemmänkin. Kyllä soijarouhemakaronilaatikot ja muutkin lapsilla alas menee, mutta kyllä siinä hieman hampaita kiristellään.

Miksi tämä tuntuu minulle merkitykselliseltä?

Olen kohdannut SUUNNATTOMAN määrän epäilyä ja ihmettelyä. Suurin ihmetyksen aihe on tutuilla ollut se että mitä kuvittelen tällä saavuttavani? Yksikään possu ei jää teurastamatta tai lehmä lypsämättä vaikka minä alan vegaaniksi. Sama ajatus mitä itse pohdin ennen kuin asiaan perehdyin. Erityisesti täällä etelä-pohjanmaalla tällainen on valtavirrasta hyvin poikkeavaa. On kasvettu siihen ajatusmaailmaan, että liha on tosimiesten juttu ja heikot ituhipit järsii porkkanaa samalla kun viiltelevät ranteitaan. Noh, ehkä vähän kärjistäen. Jotkut tutut ovat huumorin varjolla jopa hieman halveksuvaan sävyyn arvostelleet sitä että kuvittelen nyt olevani parempi kuin muut. Eräs hyvä ystäväni pitää kasvissyöntiä täysin idioottimaisena koska liha nyt vain on niin hyvää, eikä itseään arvostava hedonisti siitä luovu kuin teurastetun ruumiinsa yli.

On totta että pelkästään minun kasvisruokailuni on merkityksetön isossa kuvassa. Ylipäätään koko Suomen mittakaava on todella pieni isossa kuvassa. Se on silti todella merkityksellinen henkilökohtaisella tasolla. Saan siitä paremman omantunnon. Mitä useampi näin ajattelee, sitä parempaan suuntaan maailman meno mielestäni muuttuu. Se että liha on liian hyvän makuista boikotoitavaksi, on mielestäni argumentti joka kertoo yksilön tuijottavan ainoastaan omaa napaansa. Eikä sillä, on tämä itsellenikin vaikeaa edelleen – omaa napaa tuijottelen välillä itsekin.

Erityisesti eläinten tehotuotanto kynsii minua valtavasti. Se, miten paljon luonnonvaroja hyväksikäytetään lihatuotannon vuoksi, tuntuu nurinkuriselta. Lihatuotanto on myös valtavassa roolissa ilmastonmuutoksen suhteen. Sen tiedon valossa minun on todella vaikea ottaa vakavasti ketään ilmastokriittistä ihmistä joka käyttää liha- tai maitotuotteita.

Summa summarum

Viimeinen vuosi on avannut silmiäni todella paljon. Olen oppinut että kasvis- ja vegaaniruoka on aivan yhtä maittavaa kuin liharuoat. Vielä en omaa niin paljon tahdonlujuutta, että pystyisin siirtyä täyteen vegaaniruokavalioon, mutta suunta on ehdottomasti koko ajan enemmän ja enemmän kohti sitä.

Vielä on siis matkaa siihen että omatuntoni olisi puhdas, sillä eläinkunnan tuotteita käytän viikottain. Olen siis toistaiseksi aivan yhtä tekopyhä kuin kaikki muutkin lihaa syövät enkä näin ollen yhtään sen parempi ihminen. En toki kokisi olevani parempi vegaaninakaan – ainoastaan puhtaamman omatunnon omaava.

Sen lisäksi että kasvisruokavalio on terveellinen, koen että olo on kevyempi ja teen jotain konkreettista paremman tulevaisuuden eteen.

Jos aihe kiinnostaa, suosittelen katsomaan dokumentit ”Cowspiracy”, ”Seaspiracy” ja ”What the health”. Löytyvät valitettavasti vain Netflixistä, mutta ovat äärimmäisen hyviä katsantoja aiheeseen.

Oletko ajatellut kokeilla kasvisruokien lisäämistä arkeen?

2 kommenttia

  1. Hei, olihan taas hyvä ja hauskasti kirjoitettu päivitys 🤣. Pieruosaa ei pystynyt kunnolla lukemaan kun naurua ei saanut loppumaan. Itse olen myös pitkälti kasvisravinnon käyttäjä myös noissa proteiinijauheissa. Nykyään kaupasta löytyy myös kasvispuolen puolivalmisteita, joita meillä käytetään silloin kun meinaa kiire pukkaamaan.
    Miten tämä uusi ruoka ja harjoittelu menee yksiin?
    Kiitti taas pienestä mielenpiristyksestä 👍

    Tykkää

    1. Hyvä jos oli mielekäs kirjoitus 😊

      Alkaa olla kyllä todella hyvä valikoima vegaanisia tuotteita lähes kaiken tilalle! Siinä mielessä todella helppoa. Treenin kanssa en kyllä ole huomannut eroa suuntaan tai toiseen. Kulkee ihan yhtä hyvin kuin ennenkin, onneksi 😊

      Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.