Heimopäällikkö

Olenkin jo aiemmin kirjoittanut että ansaitsin pari vuotta sitten heimopäällikön ansionimen. Jos et tiedä mitä se tarkoittaa, niin lyhyesti sanottuna – ollessasi kolmen lapsen isä olet suurperheellinen, mutta neljännen myötä sinut kruunataan heimopäälliköksi.

Lapseni täyttävät tänä vuonna 9, 7, 5 ja 2 joten ihan kiitettävästi riittää hulinaa eikä vapaa-ajan ongelmia sen myötä ole. Lasten kanssa tulee vietettyä tässä vaiheessa elämää siis tovi jos toinenkin ja tämän ajan voi käyttää monella tavalla. Yksi mielestäni parhaista tavoista on viettää se urheillen. Lasten ehdoilla toki 🙂

Lapseni täyttävät tänä vuonna 9, 7, 5 ja 2 joten ihan kiitettävästi riittää hulinaa eikä vapaa-ajan ongelmia sen myötä ole.

En ole väkisin tahtonut lapsille tuputtaa mitään tiettyä urheilua (no okei, painia ihan vähäsen), vaan ovat saaneet koittaa mitä ovat halunneet. Tällähetkellä (paitsi että korona) lapsista vanhin käy pesäpallossa ja kaksi seuraavaa futiksessa. Nuorin ei vielä ikänsä vuoksi käy harrastuksissa, mutta on sitäkin innokkaampi kehonpainoharjoittelija! Ja tästä päästäänkin asian ytimeen, joten jatka toki lukemista.

Esimerkin voima

Viime kesänä harjoittelin todella ahkerasti käsilläseisontaa kotosalla. Lähes joka päivä seisoskelin käsilläni enemmän tai vähemmän milloin missäkin päin tupaa. Eräänä kauniina päivänä puolitoistavuotias Elsa-tyttöni seurasi edesottamuksiani ja päätti että hänkin kokeilee. Pieni peruutus päin seinää ja jalat kohti kattoa. Tikkusuorin vartaloin. Minulta meinasi tipahtaa silmät päästä.

Silloin koin ahaa-elämyksen. Tajusin miten suuri vaikutus esimerkillä on. Mitä isompi edellä, sitä pienemmät perässä. Vaimokin heikkona hetkenään myönsi että olisipa kiva harjoitella käsilläseisontaa, muttei uskalla. Ehdin jo innostua mutta se oli myöhäistä. Keskustelu aiheesta oli jo käyty eikä asialle enää mitään tehtävissä. Mutta se siitä. Palataan perheen pienimpiin.

Hommasta innostui siis ensisijaisesti perheemme nuorin jäsen, mutta pian tämän myötä vanhemmat pojatkin halusivat näyttää kykynsä. Testimielessä näytin heille vaativampiakin juttuja joista he suoriutuivat vallan mainiosti. Voi että siinä vanhan heimopäällikön sydäntä lämmitti kun koko katraalla tehtiin treenejä. Yksi kulmanojassa, toinen käsilläseisonnassa, kolmas köyttä kiiveten ja neljäs leukoja vedellen. Kyllä. Herkistyin kyyneliin.

Sittemmin ollaan tasaisesti treenailtu yhdessä monipuoliesti erilaisia kehonpainojuttuja. Olen todella yllättynyt siitä mihin nuo aivan pienimmätkin pystyvät, ja toisaalta siitä, miten nopeasti lapset oppivat jotain mikä ensi yrityksellä näyttää aivan toivottomalta. Aina kun päivä/ilta-aikaan treeniä teen, olisi vähintään pari innokasta treenikaveria valmiina Rapakunto Gymille.

Minut saa aivan suunnattoman onnelliseksi se, että voidaan edes jonkin verran yhteistä aikaa käyttää treenaillen, vaikkei siihen sinänsä aikaa koskaan varatakaan erikseen. Treenihetket ovat yleensä ekstempporee-luontoisia ja kestävät kymmenestä minuutista puoleen tuntiin. Näitä arjen luksushetkiä tulen vuosien päästä muistelemaan lämmöllä. Toivottavasti lapsenikin muistelevat.

Pojista nuorin kyselee viikottain että ”Tuletko iskä mun treenikouluun”. Ja kyllähän iskä tulee! Samaten kuulen lauseet: ”Kehittääkö tää iskä mitään?” ja ”Mitä iskä tää kehittää?” ainakin kolmekymmentä kertaa viikossa, samalla kun muksut ovat keksineet mitä mahtavampia uusia kehonpainoliikkeitä. Täytyy myöntää, että huonon liikkuvuuteni myötä ne ovat välillä aika todella haastavia 😀 Lapsilla luontainen luovuus ja mielikuvitus tuottaa hedelmää!

Summa summaarum

Miksi halusi jakaan tämän tarinan ja mitä sillä on merkitystä? Mielestäni paljonkin. Vaikka kirjoitus käsitteleekin pääasiassa pieniä lapsia, väitän että esimerkin näyttäminen toimii vähän vanhemmallekin lapselle – ja kuten artikkelin alussa mainitsin, esimerkki toimi jopa omalle vaimolleni jossain määrin 🙂

Omaatpa sitten elämässäsi mitä tahansa arvoja joita toivot myös jälkikasvusi vaalivan, paras tapa siihen on oma esimerkki. En väitä että jokainen lapsi haluaa ryhtyä voimistelijaksi tai puutarhuriksi vain vanhempansa esimerkin perusteella, mutta väitän että se on ensimmäinen ja ehkä tärkein askel sitä kohti.

Älä aliarvioi sen pienimmänkään potentiaalia ja muista näyttää esimerkkiä.

Olivatpa lapsesi sitten minkä ikäisiä tahansa, vietä heidän kanssaan aikaa – keskustele, leiki ja harrasta. Älä aliarvioi sen pienimmänkään potentiaalia ja muista näyttää esimerkkiä. Jos harrastuksesi on triathlon tai upopallo, saattaa näiden lajien esimerkillinen opetus olla hankalaa, mutta kuka tahansa voi jumpata kotona. Lajispesifisyydestä ei kannata murehtia – se tulee sitten ajanmyötä. Pääasia on se yhteinen tekeminen. Jos harrastuksesi ja intohimosi onkin se puutarhurointi, osta muksuille keväällä omat tomaatin tai kesäkukan siemenet. Siinähän niitä on mukava yhdessä kasvatella. Samalla kasvaa teidän yhteinen siteenne.

Pienten lasten vanhemmille annan vielä ilmaisena vinkkinä Pökö Gebardin Aakkoset jumpaten videot. Meillä on perheen pienimmät tykänneet kovasti, ja me vanhuksetkin ollaan jumppailtu parhaamme mukaan samaan tahtiin 😀 Näistä on siis hyvä aloittaa perheen yhteiset jumppahetket ja kylvää se esimerkin siemen 🙂

Ugh, olen puhunut!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.