Paskoja kaikki tyynni

Moni lupaava lahjakkuus tappaa sisäisen liekkinsä alkuunsa koska ovat yksinkertaisesti paskoja. Omasta mielestään.

Oletko sinä paska tai muuten vaan pyllystä? Itse alan päästä pökälevaiheesta eroon. Luehan eteenpäin mitä tarkoitan…

Tiedät varmasti miten sosiaalinen media maalaa kuvaa täydellisistä ihmisistä täydellisine elämineen. Piukkapakarainen viiden lapsen yksityisyrittäjä-äiti Felicialiina vaihtaa vaippaa nuorimmalleen kyykätessään kahdellasadalla kilolla ja onnistuu samalla ottamaan selfien. Personal trainer Hans-Jurgen on puolestaan 25-vuotias lentokapteeni, upseeri ja herrasmies. Hänen instagram feedissään vauvanpyllyn sileyteen verrattava ladonoven kokoinen pectoralis major kiiltää auringon laskua vasten kuin kristallipallo. On selvää, että Hans-Jurgen naulaa kaiken kohdilleen elämänsä jokaisella osaalueella. On niin täydellistä ja ihanaa että paskotaankin sateenkaaria.

Kuvilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Kaivoin vain vanhoja onnettomia kuvia arkistoista.

Esimerkit olivat ilmeisen kärjistettyjä, mutta eivät ihan oikeasti kovin kaukana siitä mielikuvasta mikä somefeedejä katsellessa tulee. Some on täynnä onnistumisia. Vai olenko kenties ajatukseni kanssa täysin yksin? Ainakin nuo täydelliset feedit vääristävät nuorempien seuraajien käsitystä normaalista.

Koen että blogissani pyrin kirjoittamaan asioista avoimesti ja niiden oikeilla nimillä. En mielestäni maalaile elämästäni tai harjoittelustani ruusuisia kiiltokuvia. En käytä valokuvissani Björn Borgin kalliita spandexeja tuulen hulmuttaessa hyvin hoidettua tuuheaa tukkaani, vaan olen mielestäni hyvin tavallinen taatelintallaaja. Silti voi jonkun silmään tämäkin blogi olla sitä samaa sateenkaarien paskomista. Ruusuinen kuvaus todellisuudesta. Ja sitähän se tavallaan onkin. Ainoa kosketus todelliseen elämään ovat instagramkuvat ja nämä blogikirjoitukset.

Sitä tuskan ja hien määrää jonka olen vuodattanut tämän rapakuntoprojektin tiimoilta, ei blogissa näy kuin murto-osalta. Sitä tuulimyllyjä vastaan taistelua (lue: lapset) ja turhautumisen määrää joka perhearjessa on usein läsnä, ei blogissa näy. Pääasiassa artikkelit liittyvät yleensä johonkin onnistumiseen. Oli se sitten jonkin uuden taidon oppiminen tai arjen oivallus.

Onneton kuva #2

Tahtoisin antaa sinulle lukijana enemmän kosketuspintaa siihen kaikkeen mitä niinsanotusti kulisseissa tapahtuu. Epäonnistumiset ovat iso osa arkea mutta sitä ei somessa juuri näy. Miksi ei? Eikö epäonnistumisiin ja tavalliseen arkeen ole helpompi samaistua kuin jatkuvaan iloon ja onneen? Ja miten tämä kaikki liittyy artikkelin pääotsikkoon? Se selviää pian…

Luomisen tuskaa

Suurella osalla ihmisistä on tarve luoda jotain. Oli se sitten kirjoittamista, musiikkia, kuvataidetta, runoja, puutöitä tai vaikka auton rakentelua. Itselläni suurimmat intohimon kohteet ovat tämä blogi sekä valo- ja videokuvaus. Niin valitettavaa kuin se onkin, ovat ensimmäiset teokset pääsääntöisesti enemmän tai vähemmän paskaa. Paskaahan ei kukaan oletetuksena halua luoda.

Jos sinä esimerkiksi aloittelevana valokuvaajana vilkaiset valokuvausaiheista somelähdettä jossa amatöörivalokuvaajien otokset ovat verrattavissa National Geographyn materiaaliin, tulee melko nopeasti riittämättömyyden tunne. Ne kuvat jotka juuri meinasit julkaista eivät nyt ehkä olekaan niin hyviä. Eivät ne kestä päivänvaloa. Ne on oikeastaan tosi ylivalottuneita paskoja ja kun tarkemmin ajattelet niin sinä itsekin olet ihan perseestä. Pistä ne kuvat pöytälaatikkoon ja anna oikeiden valokuvaajien hoitaa hommat.

Ehkä olet innostunut sisustamisesta? Sait isosti kehuja kummitädiltä hienosti sisustetusta opiskelijakämpästäsi. Olitkin nähnyt sen eteen paljon vaivaa – miettinyt tarkkaan jokaisen posliinisammakon sijainninn ja ajatellut miten värit ovat keskenään harmoniassa. Lähdet hakemaan lisää vinkkejä ja inspiraatiota internetistä. Katsot pinterestiin ja toteat että ihan jokainen sisustuskuva on kauniimpi jokaisella osa-alueella kuin oma vaatimaton 21-neliömetrin vanha kerrostaloyksiösi. Itseasiassa nuo malvanpunaiset verhot, joita pidit vielä hetki sitten kauniina, ovat ihan perseestä ja niin olet itsekin. Huokaat ääneen todeten että ehkä kummitäti kehui sisustusta puhtaasta säälistä.

Joskus söisi näitä mieluumin kuin julkaisisi kuvan.

Mitä arvelet, moniko luovalla alalla menestynyt olisi loppujen lopuksi menestynyt jos mestariteokset olisi jätetty pöytälaatikkoon? Jos olisi verrattu alusta saakka itseään muihin. Moniko MM-mitalisti olisi päässyt palkintopallille jos olisi ensimmäisten tappioiden jälkeen luovuttanut. Ei ensimmäinenkään.

Tämä aihe on minulle siitä syystä niin läheinen, että olen itse sortunut, ja hetkittäin sorrun edelleen vertaamaan itseäni muihin. Vielä sitäkin pahempi asia on se, että ”Julkaise”-napin painallus on edelleen usein henkinen taistelu. Ei ole juurikaan väliä mikä teos ja media on kyseessä. Pelkään jollain hassulla tavalla omien hengentuotosteni ulkopuolista arvostelua. Olen toki päässyt akuuttivaiheen ohi enkä koe enää olevan ihan paska. Ymmärrän myös että ne ihmiset jotka mahdollisesti arvostelevat, eivät ole itse tehneet päivääkään töitä unelmiensa eteen saati saavuttaneet muutakaan merkittävää elämässään.

Summa summaarum

Tarinan opetus on isossa kuvassa tottakai se, että älä vertaa itseäsi muihin. Mikä on kuitenkin vielä tärkeämpää, on se että jaa rohkeasti niitä oman intohimosi hedelmiä. Vaikka se tuntuisi kuinka paskalta alkuun niin takaan, että se on ainut oikea tie kehittymiseen luovuuden mielenkiintoisella polulla. En voi kyllin paljon korostaa toistojen merkitystä. Olitpa sitten aloitteleva runoilija tai puuseppä, tee sitä taidetta niin että napa ruskaa. Se tulee vielä tuottamaan hedelmää 🙂

Luokkatoverini, viisas Lappalainen nuorimies, totesi männäviikolla erään keskustelun yhteydessä että: ”Jos siula on Ferrari tallisa nii eihän sitä sielä pietä”. Asiahan on juuri näin ja olen siitä ehdottoman samaa mieltä. Aloin kuitenkin miettimään tuota jopa vähän kliseistä lausetta. Ferraria ei todellakaan tallissa kannata makuuttaa, se on selvää. Mieti kuitenkin, että jos sinulla siellä tallissa makaa varma, tuttu ja luotettava Toyota, voi siitä virittämällä ottaa samat tehot kuin Ferrarista. Siitä Toyotasta ei toki rakettia synny, ellei sitä aja tallista pajalle ja ala virittämään. Mutta se sinun pitää tehdä aivan itse. Vieläpä monen virheen saattelemana…

Muksujani kannustan paljon ruokkimaan omaa luovuuttaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.