Ulkonäköpaineet, vääristynyt kehonkuva ja vessaselfiet.

Itsetunto-ongelmia

Törmäsin sosiaalisessa mediassa tiliin jossa ~45 vuotias mieshenkilö kertoi omasta riittämättömyyden tunteestaan treenaamisen saralla ja siitä että ei koe näyttävänsä tarpeeksi hyvältä. Hän ei siis pitänyt itseään komeana eikä saavutukset treenirintamalla olleet omasta mielestään kummoisia. Samaan hengenvetoon hän sanoi tiedostavansa ”ongelman” ja että henkisellä puolella on tekemistä itsensä hyväksymisen kanssa. Omaan silmääni tämä henkilö oli fyysisesti (erityisesti ikäisekseen) todella mintissä kunnossa ja ulkonäkö oli Jere Karalahtimaisen miehekäs. Itsetunto vain jää Karalahdesta kauas taakse.

Tämä sai minut pohtimaan suhdettani omaan ulkonäkööni ja treenaamiseeni. Onko minulla jonkin sorttisia ulkonäköpaineita? Koenko, että saavutukset harjoittelun saralla ovat mitättömät ja että olen huono lajissani? Isommassa kuvassa taas mietityttää että mistä tällaiset ajatukset edes kumpuavat. Voiko riittämättömyyden tunne olla ainoastaan vessaselfie-aikakauden tuotosta vai onko taustalla mahdollisesti muuta? Mitä väliä sillä on miltä kukin näyttää? Miksi sitä vain ei voi riittää itselleen sellaisena kuin on? Kuka ylipäätään määrää sen että koska joku on riittävän hyvän näköinen?

Olenko minä komea?

Mikä sieltä peilistä omasta mielestäni kurkistaa? Onko se runollisen kaunis satujen prinssi, miehekäs mies vai ruma ankan poikanen?

Itsetuntoni ei ole (luojan kiitos) sillä tasolla, että pitäisin itseäni komeana, mutta toisaalta en pidä itseäni rumanakaan. Olen mielestäni niin tavallinen kuin vain voi tavallinen olla. Jos suomen kuumimmat vessaselfiet rankattaisiin, olen hyvin tietoinen etten olisi kärkikahinoissa mutta ei minua noitavainojen aikaan olisi poltettu roviollakaan (ainakaan ulkonäkösyistä). Minulla on sen sijaan ihan normaalit suomalaisen miehen piirteet. Osasta pidän ja osasta en pidä ollenkaan. Ja tässä onkin se ”juju”.

Uskon että moni joka katsoo peiliin, näkee ainoastaan ne huonot ja itselle epämieluisat piirteet. Niin minäkin silloin tällöin. Osaan kuitenkin käsitellä niitä enemmänkin huumorin kautta. En esimerkiksi harmittele vaikka pääni on suhteettoman pieni ja huulet kuin Jocelyn Wildensteinillä. Huumorille on toisinaan enemmän tarvetta ja joskus hieman vähemmän. Nuorempana ulkonäöstä (tai sen puutteesta) tuli murehdittua ehkä enemmänkin mutta kohtalaisen terve suhtautuminen minulla siihen on mielestäni aina ollut. Luojan kiitos nuoruudessani ei vielä ollut instagrameja ja muita nuorison kehonkuvaa vääristäviä medioita – tällöin tilanne olisi voinut olla toinen…

Vaimoni mielipide onkin oikeastaan ainoa mittari jolla on minulle jotain merkitystä ulkonäköasioissa. Siihen mittariin pitää tottakai laskea vuosikertoimet ja muut oleeliset tekijät, mutta niin kauan kuin vaimoni ei virittele meidän takapihalle roviota, en hirveästi jaksa asiasta murehtia. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä ettei enää tarvi ulkonäöstään huolehtia millään tavalla. Pidän huolta itsestäni fyysisesti ja henkisesti. Se riittää minulle – oletan että vaimollenikin.

Toisille esimerkiksi kaljuuntuminen voi olla maailman suurin asia. Minulle se ei ole aiheuttanut paniikkia, vaikkei lyhyt ja harva pääkarvoitus parhaita piirteitäni korostakaan. Hieman toisinaan huvittaa se tosiasia, että hiusteni harventuminen tuntuu harmittavan enemmän joitain ystäviäni kuin minua itseäni. Odotan aikaa että voin pyyhkäistä possunkyljyksen avulla viimeiset hiustupsulani pään vasemmalta puolelta oikealle – silloin boss level nousee ainakin kaksi pykälää.

Kauneusihanteet

Kulttuuri, yhteiskunta ja sosiaalinen media määrittelevät tänäpäivänä sen mikä on kaunista ja komeaa. Kuka sielä pyramidin huipulla oikein majailee ihanteita määrittelemässä?

Minä en oikein edes tiedä, koska omat kauneusihanteeteeni eivät välttämättä ole linjassa yleisesti vallitsevan trendin kanssa. Eikä sillä itseasiassa ole mitään väliä, koska jokaiselle meistä on joka tapauksessa koodattu jollain tavalla omaan ajatusmaailmaan ne ihanteet ”miltä olisi kiva näyttää”. Jos suurin kauneusihanteesi on vaikkapa yleisesti hyvännäköisenä pidetty Cristiano Ronaldo, saattaa oma ruttunaama näyttää hetkittäin petolinnun perseeltä ja vartalo hyvin vaatimattomalta. Ja toisaalta taas, kun somea selaa niin siellä ”tavalliset pulliaisetkin” ovat kyllä keskimääräistä kauniimpaa sakkia. Kyllä siinäkin itsetunto saa kolauksen kun kaikki on järjestään niin saatanan kauniita ja taitavia elämän joka osa-alueella, mutta tästä jo kirjoitin aiemmin enkä siihen pureudu enempää.

Itsellänikin on somen fiideissä ja täällä blogissa joitain kuvia joissa näkyy vähän vatsalihasta ja paljasta pintaa. Koska blogi käsittelee urheilua, elämäntapamuutosta ja sitäkautta yleistä hyvinvointia on mielestäni perusteltua postata myös tämänkaltaisia kuvia. Treenin tavoitteena on kehitys, ja kehitys näkyy oleellisesti vartalossa. Vaikka kuinka tekisin päivästä toiseen treeniä, niin sama pieni pää, isot hampaat ja mosohuulet minulla on jokatapauksessa. Kuvissa minä näen ne ensisijaisesti, mutta en jaksa niistä murehtia. Neuvoni onkin että keskity niihin asioihin joihin voit vaikuttaa ja kilpaile ainoastaan itseäsi vastaan. Minä en ulkonäkösyistä treenaa tipan vertaa, mutta en silti voi väittää etteikö peilistä ole kiva nähdä tuloksia. Nimenomaan tässä asiassa kilpailen ainoastaan itseäni vastaan. Muista, ettei ulkonäkö määrittele kenenkään arvoa ihmisenä, vaikka maailmanmeno usein tuntuu toisin sanovan…

Olenko minä hyvä kehonpainoharjoittelija?

Vaikka olenkin hyvien puolella, en voi laskea itseni vielä hyvinen joukkoon. Työtä teen paljon sen eteen, että joskus voisin itseäni hyväksi sanoa. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen mitä olen saavuttanut suhteellisen lyhyessä ajassa. Tässäkään asiassa en siis ole häävin hyvä, mutta en koe olevani ihan onnetonkaan. Itseäni vastaan käytävä kamppailu onkin parasta motivointia mitä tiedän. Olen kirjoittanut aiemminkin siitä mitä mielestäni on tavoitteellinen harjoittelu. Siinä pohdin miksi monet vetävät sen kohdalle yhtäläisyysmerkin itselleen ankarana olemisen kanssa. Näillä kun ei ole mitään tekemistä keskeneään. On tärkeää pystyä haastamaan itsensä ja olla vertaamatta omia saavutuksia muiden saavutuksiin.

Myönnän, että aika-ajoin sorrun itsekin siihen ettei omat saavutukset tunnu kummoisilta. Tämä johtuu nimenomaisesti sosiaalisesta mediasta. Some on täynnä onnistumisia ja niitä voimakkaita sekä kauniita ihmisiä. Oma muscleup ei tunnukaan kovin isolta saavutukselta kun verrataan siihen 0,1 prosenttiin instagram käyttäjistä jotka täyttävät feedit. Tällöin pyrin aina miettimään omia lähtökohtiani ja sitä, että olen monessa muussa asiassa kuitenkin aika hyvä vaikken urheilullisesti ja ulkonäöllisesti kärkiluokan somekastia olekaan. Muistan myös sen, että olen vaimoni kanssa saattanut neljä aikamoista mukulaa tähän maailmaan eikä treenaaminen tällöin ole edes itsestäänselvyys.

Mieti siis sinäkin ennenkuin tuomitset itsesi onnettomaksi tunariksi – ei se asia oikeasti niin ole.

Summa summarum

Aion nyt tasapäistää sinua hieman: kun katsot peiliin niin todennäköisesti sinäkin kuulut siihen ihan tavalliseen sakkiin – olet tuiki tavallinen suomalainen mies tai nainen. Cristiano Ronaldo saattaisi näyttää hyvältä vaikka hän olisi juoppo pummi, mutta tähän superkauniiseen ryhmään kuuluu todella pieni prosentti ihmisistä. Jos koet olevasi paremman näköinen kuin valtaosa muista, se ei todennäköisesti ole totta. Kehotan palaamaan nopealla aikataululla maan pinnalle. Suurin osa on meitä ihan tavallisia ja tylsän näköisiä pulliaisia. Pidä mielessä, että vaikka sinä saatat mielestäsi näyttää rekan alle jääneeltä oravalta, ei se todennäköisesti muiden mielestä niin ole. Muistetaan myös se että kaikilla on niitä ajoittaisia epävarmuuksia ja se on ihan ok. Uskoisin että sillä Ronaldollakin on omasta mielestään huono vasuri, luomi väärässä paikassa tai liian pieni kikkeli. Mene ja tiedä…

Me kaikki ollaan sellaisia kuin ollaan. Ei välitetä vaikka se huono itsetunto joskus muuta väittää. Se nimittäin on järjestään aina väärässä.

Resonoiko?