Ohjelman täytettä

Kouluhommia on takana nyt jo 3kk ja aika tuntuu lentävän kuin siivillä. Koulussa on tapahtunut paljon ja siviilielämässä on kiirettä joten aika on tällähetkellä todella kortilla. Useampi pidempi blogikirjoitus on tulonpäällä, mutta vaatii vielä töitä ennen kuin on valmis. Tästä syystä kirjoitan vain pikaisen tilannepäivityksen siitä, mitä tulevaisuudessa blogin tiimoilta on luvassa ja missä koulun ja muun kanssa mennään.

Koulu

Koulussa on edelleen aivan järjettömän hyvä olla. Oppia on tullut paljon ja suurin osa siitä on jopa iskostunut mieleen. Asiakashieronnat ovat alkaneet ja hierontatunteja kertynyt jo paljon. Onnistumisen tunteita on tullut useita ja onnekseen huomattavasti enemmän kuin pettymyksen karvaita sellaisia.

Koulun ohessa suoritetaan myös yksilöllisen liikunnanohjauksen tutkinto (PT koulutus) jota varten minulla olisi haussa kehonpainoharjoittelusta (ja elämäntapamuutoksesta?) kiinnostunut, motivoitunut täysi-ikäinen mies tai nainen joka haluaisi valmennettavakseni ensivuoden alusta alkaen noin 4kk jakson ajaksi (etävalmennus ei valitettavasti onnistu). Tästä lisää myöhemmässä artikkelissa, mutta jos kiinnostuit jo tässä vaiheessa niin laitahan viestiä.

Hierojakoulun elämästä seuraa lähiviikkoina tarkempi artikkeli jossa kerron tarkemmin mitä kaikkea Kuortaneen hierojakoulussa opitaan ja mitä osaamista vaaditaan hierojan näyttötutkinnossa. Samassa myös avaan tarkemmin tuota PT-projektia.

Motivaatio kouluun on siis huipussaan!

Treeni

Treeni on laahannut pahasti koska loukkaantumisia on ollut toisensa jälkeen. Vaikka vaivat ovat olleet melko pieniä, on ne olleet laadultaan sellaisia että ovat vaikuttaneet treeniin negatiivisesti. Toinen treenaamista hankaloittanut asia on oman treenikämpän transformaatio hierontakämpäksi (tästä myös tulossa kirjoitus) ja uudet arkirutiinit. Nyt toki hyvää treeniä on takana jo vähän ja motivaatio sitä kautta huipussaan. Myös treenijuttuja luvassa artikkelimuodossa lähiaikoina (ainakin liikkuvuusharjoitteluun liittyen).

Työssä käyvänä oli treeni todella helppo yhdistää arkeen kun tiesi joka päivä tarkat kellonajat minkä mukaan elää. Nyt koulun myötä ajat ovat enemmänkin suuntaa antavia ja se on vähän yllättäen saanut oman biologisen kelloni heittämään niinsanotusti häränpersettä. Uusi arjen aikataulujen optimointi on siis edessä ja tästä aion kirjoittaa myös jatkoartikkelin edelliseen aikataulujuttuuni.

Koska koulussa on nuorempien veijareiden kanssa tullut puhuttua myös elämän aikataulutuksesta ja heidän haasteistaan sen saralla, haluan pureutua aiheeseen myös lapsettoman näkökulmasta.

Arki

Kuten jo vähän edellisessä mainitsin, arjen ajanhallinta hakee vähän uomiaan tällähetkellä. Vaimo on aloittanut osa-aikaiset työt ja painaa hommissa viikonloput ja pari iltaa viikolla. Lastenhoito ollaan saatu vielä järjestettyä tukiverkon avulla, mutta käytännössä se tarkoittaa ”läpsystä vaihtoja” ja tarkkaa työvuorojen ja kouluaikojen suunnittelua.

Kiire on siis valtava ja aivan hävettää miten kaikki kotityöt ovat jääneet vähän toissijaiseksi kaiken arjen kiireen rinnalla. Ehkä se on kuitenkin sallittua tässä hetkessä 🙂 Kiireen vuoksi myös blogi kärsii koska en pysty panostaa siihen niin paljon kuin haluaisin, mutta olen itselleni luvannut että stressaamaan tästä en kuitenkaan ala…

Solmin myös muuten blogin tiimoilta ensimmäisen kaupallisen yhteistyöni josta tulee kirjoitettua vielä tämän kuukauden aikana!

Stay tuned!

PS: Podcastrintamallakin alkaa taas tovin päästä kuhista, eli matskua riittää kun vaan riittäisi aikaa 🙂

2 kommenttia

  1. Hei, hienoa kuulla et kuitenkin kaikki rullaa. Mukava lukea näitä päivityksiä ja tuo edellinen blogipäivitys ranteiden ja kyynärvarsien lämmittelystä on otettu käyttöön.
    Jostakin hommista voi ihan suosiolla hiukka luistaa hetkellisesti mut sen ’kotivaran’ kanssa kannattaa kuitenkin pitää välit kunnossa. Tsemppiä opiskeluun, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

    Tykkää

    1. Kiitos mukavista sanoista ❤️

      Pakko se on tosiaan välillä vähän luistaa, mutta pitää tosiaan kuulostella että miten paljon 😁

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.