Leikkauspöydältä mars – Fiilikset leikkauksen jälkeen

Oliko jännitys turhaa

Kuten viimeksi kirjoittelin, oli tunnelmat ennen lonkan labrumvaurioleikkausta melko jännittyneet. Nyt kaksi vuorokautta myöhemmin on lonkka operoitu ja korjattu se mitä korjattavissa oli. Mitenkä tuollainen leikkaus tapahtuu ja miten päivä kului? Oliko jännitys läsnä loppuun saakka? Siitä seuraavassa.

Leikkausta edeltävä yö oli kohtalaisen huono mutta sain muutaman tunnin kuitenkin nukuttuakin. Aamulla kello 8:30 olin kärppänä paikalla Tampereen Terveystalon leikkausosaston ovella. Painoin ovessa olevaa ”vanhan koulun” ovikelloa ja tuotapikaa mukava naishenkilö tuli ohjaamaan minut odotustilaan. Tästä asiat etenivätkin hyvin vauhdikkaasti, mihin ei julkisella puolella ole päässyt tottumaan.

Ensimmäiseksi hoitaja kyseli kuulumiset ja antoi heti kärkeen melko tukevan kipulääkecocktailin. Tämän jälkeen sainkin vaihtaa mukavat sairaalavermeet päälle. Anestesialääkäri tuli välittömästi vaatteiden vaihdon jälkeen haastattelemaan ja kertoi hyvin seikkaperäisesti miten nukutus tullaan tekemään ja mitä kipulääkettä mihinkäkin tarkoitukseen määrätään. Kahden minuutin odottelun jälkeen leikkaava lääkäri tuli kysymään kuulumiset, teki vielä muutaman liiketestin lonkalle ja kertoi pääpiirteittäin miten leikkaus tulee etenemään. Tämä olikin viimeinen vilaus lääkäristä sillä siitä minut ohjattiin suoraapäätä saliin.

Salissa sain samantien istahtaa keskiaikaisen kidutuslaitteen näköiseen penkkiin. Penkki oli Y-muotoinen ja sen haarakohdassa oli pehmustettu kartio. Hoitaja kääri jalkani superlonipeitteeseen ja asetti ne laskettelumonoja muistuttaviin ”kenkiin”. Seuraavaksi kengät kiinnitettiin penkissä oleviin vetolaitteisiin niin että tämä edellämainitsemani kartio painautui ”miellyttävästi” kepeksiäni vasten. Kiitin mielessäni luojaa siitä, että lapset on jo hankittu. Tämän vetopenkin avulla reisiluu saadaan siis vedettyä lonkkamaljasta ”irti” niin että niveleen tulee tilaa operoida. Onneksi tässä vaiheessa vetoa jalkoihin ei vielä tehty. Anestesialääkäri laittoi kanyylin ranteeseeni, ilmoitti että ensin laitetaan aine joka saa vähän höpön olon ja pian sen perään tulee tukevampaa tavaraa. Muistan vain että siinä kohdassa sanoin hänelle: ”Hei hei”…

Tähän kaikkeen yllämainittuun – ovikellon painamisesta ”Hei heihin” – ei siis kulunut aikaa kuin viitisentoista minuuttia. Ei siinä ehtinyt enää jännittää ja ripuloida. Terveystalon henkilökunta oli erittäin mukavaa ja kaikki sujui todella smoothisti ja nopeasti.

Seuraava muistikuva onkin sitten heräämöstä. Alla video heti heräämisen jälkeen, jota en tosin muista kuvanneeni 😀

Lääkäriä ei kuulunut eikä näkynyt mutta hoitaja toi minulle epikriisin johon sain perehtyä odotellessani.

Koska olen hierojakoulussa opiskellut ahkerasti latinaa ymmärsin jopa 97% kertomuksesta. Sitä luettaessa tuli pieni pettymyksen tunne. Labrumia ei pystynytkään korjata, koska se oli niin rispaantunut ja rikki. Samoin reisiluun päässä oleva rusto ja sitä vastaava lonkkamaljan rusto näyttävät olevan kauttaaltaan ohentuneet. Alunperin magneetti- ja röntgenkuvien perusteella nähdyn cam-tyypin lonkan ahtauman lisäksi uutena löydöksenä oli myös pincher tyypin ahtaumaa mikä on todennäköisesti aiheuttanut sisäkierrossa olevan kivun.

• 

• 

• 

Lääkäri ei sitten päässytkään enää kiireiden vuoksi paikalle mutta puhelimitse keskusteltiin. Kyselin sen mitä lääkehöyryissä hoksasin. Labrum tosiaan oli rispaantunut, eikä sitä ilmeisesti enää juuri ollut niissä kohdin mistä se irronnut oli. Sitä ei siis voinut kiinnitellä yhdestäkään kohtaa. Tämä taas tietänee sitä että lonkkaniveleeni muodostuu helposti nivelrikko ajan kuluessa. Hyvä uutinen oli se että ahdas lonkka saatiin hiottua paremmaksi ja ilmeisesti sisäkierto ei pitäisi nyt ahdistaa eikä kipuilla. Se toki selviää varmaksi vasta kun saan itse jalkaa vietyä näihin asentoihin.

Nyt on leikkauksesta kulunut kaksi vuorokautta. Turvotus on alkanut laskemaan ja tunto palautunut melko hyvin. Kipulääkkeitä menee vielä kiitettävä määrä mutta kivut on myös pysyneet kurissa. Yöt ovat olleet hankalahkoja koska pitää nukkua selällään, mutta sen kanssa selviää, pääasia ettei ole ollut kipuja.

Summa summaarum

Aion palata vielä kolmannen kirjoituksen muodossa aiheeseen sitten kun lonkka alkaa kestämään harjoittelua. Toivotaan että kuntoutuminen lähtee hyvin etenemään.

Etukäteisjännitys oli turhaa, mutta hienoinen harmitus jäi siitä että lonkka oli jo päässyt huonompaan kuntoon kuin ensialkuun arveltiin. Nyt hieman harmittaa kun olen ensimmäistä kertaa tuon vaivan kanssa käynyt lääkärillä yli kymmenen vuotta sitten ja sen jälkeen tasaisesti parin vuoden välein eikä siihen mitään syytä löydetty. Aina vaan arveltiin syyn olevan lihasperäinen. Noh, sitä nyt on turha enää jossitella. 🙂

Pääasia että leikkaus onnistui hyvin ja ainakin tällähetkellä kaikki näyttää ihan hyvältä 🙂